maanantai 25. helmikuuta 2013

Viimeinkin fasaani!

Nyt se on sitten loppu. Vuorotteluvapaani nimittäin. Tästä eteenpäin retkeilyt arkipäivisin ovat vain haavetta, kunnes illat alkavat valostua. Onneksi aika pian! Tässä vielä tunnelmia viimeisiltä päiväreissultani.

Etelän-matkan merimaisemista suuntasin Ruskilankoskelle. Nyt oli onni läsnä, sillä vastarannalla sukelteli koskikara. Kyllä se siellä kuvassa on vastarannalla, Nakkilan puolella, uskokaa vaan! Siitä napsahti 38. ekopinna.

 20. helmikuuta oli aivan ihastuttava hiihtosää! Pääsin kotiovelta aika mukavasti ladulle, jota oli tehty niin pitkälle, että ei tarvinnutkaan uhveltaa uppohangessa kovin montaa sataa metriä.

Metsässä ei ollut enää latua kuten menneinä vuosina, mutta pohja oli sen verran kestävää, että polkua pitkin matka taittui reippaasti. Tässä tulen jo tekemääni latua takaisin päin, ilman uusia lintuhavaintoja. Kävin Nakkilassa saakka, mutta tikat eivät olleet paikalla myrskytuhometsässä.

Sunnuntaina hiihtelin jokirannassa. Poikkesin hautausmaalla, mutta sembramännyt eivät olleet houkutelleet pähkinähakkeja, ainakaan vielä. Suksin Pappilanlammen rantaan, ja haeskelin silmiini nakuttavaa tikkaa. Pikkutikka kun voisi hyvinkin viihtyä tuollaisessa maastossa. Sain tikan kiikariini ja huomasin heti, että siinä oli jotain erilaista käpytikkaan verrattuna. Aivan oikein: valkoselkätikka!! Naaras naputteli leppää tovin, jonka jälkeen lehahti kohti jokea. Kuva jäi saamatta.  Mutta pinna tuli! Taas kerran se toteutui: löydät melkein kotipihasta sellaisen lajin, jota olet hakenut pitkältä ja useasti, tuloksetta,etkä kuunaan osaa odottaa sen havaitsemista näin likeltä. Nytpä täytyy pitää tarkemmin silmällä piharuokintaa, sillä eihän lammelta tänne ole kuin tikan lento!

Istuessani sitten sohvalla kirjaamassa havaintojani, talon takaa asteli arvokkaan vakaasti fasaanikukko, aivan kuin se ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Mistä kummasta se siihen nyt tupsahti? On sitä haettu koko alkutalvi, 260 km, eikä minkäänlaista merkkiä olemassaolosta!

No, nyt sitten voi listata helmikuun uudet ekopinnat:
38. koskikara
39. valkoselkätikka
40. fasaani

- ja viimeisenä päivänä Ruskilankoskelta löytyi vielä  
41. telkkä

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Etelän hetelmiä, Dominikaaninen tasavalta, osa 4

Ryhävalaat 6.2.2013

Matkamme kohokohta oli ehdottomasti valasretki Samananlahdelle - asia jonka takia lomakohteemme osin valikoitui. Yritimme kerran vuosia sitten Azoreilla nähdä valaita, mutta saimme tyytyä "vain" delfiineihin. Odotin nytkin pitkää venematkaa ja olin varautunut siihen, että valaita ei näy.  Todennäköisyys havaintoihin oli kuitenkin suuri, sillä ryhävalaat saapuvat juuri tähän aikaan lahdelle parittelemaan ja synnyttämään. On arvioitu että paikalle tulee nelisentuhatta valasta.


Eikä tarvinnutkaan mennä kauas satamasta, kun jo ensimmäiset hegityshöyryt nähtiin!Samaan aikaan valaiden lähellä ei saa olla useita veneitä, ja muutenkin sännöt olivat tarkat. Piti pitää tietty etäisyys siitä riippuen, oliko meressä yksi valas, useampi tai kenties jopa emo poikasineen. Yksi vene ei saanut jäädä paikalle liian kauaksi aikaa.  Kun vene pysäytettiin, valaat saattoivat tulla omatoimisesti aivan lähelle. 



Kuvassa näkyvä vene tuli paikalle meidän jälkeen, ja kun jouduimme jättämään paikan, valaat olivat innostuneet esittämään hyppyjä useampaan kertaan.

Sentään mekin näimme joitakin ja muutama muukin kuin selkäkuva saatiin talletetuksi kameralle. Tässä rokkoinen pää..

..ja pyrstöä. Jokaisen valasyksilön voi tunnistaa pyrstöstä ja värityksestä. Eipä noita seikkoja juuri ehtinyt tarkkailla, kun keskittyi täysin siemauksin nauttimaan näistä upeista ja uskomattomista merten jättiläisistä. Kotiin päästyäni kävin heti allekirjoittamassa adressin valaanpyyntiä vastaan!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Etelän hetelmiä, Dominikaaninen tasavalta, osa 3

Samana 2.-9.2.2013

Vaihdoimme lomapaikkaa viikon jälkeen Samanaan, tai oikeastaan pienen Las Terranas kylän viereen. Samanan kaupunkiin on matkaa 50 km.

Ja aivan oikein - kuvassa sataa!  Vettä saatiin ajoittain roppakaupalla, mutta lyhyen aikaa kerralla, ja kaikkiaan paikka oli ihan riittävän aurinkoinen myös rannalla lekotteluun.
Aamuisin oli mukava nousta ennen muita. Lintuja ei juuri näkynyt, joskus saattoi muutama fregattilintu kaarrella korkealla, ja kalkkunakorppikotkia.

Pallokiitäjät olivat tehneet palmukatoksiin pesiä, ja ne suhahtelivat rohkeasti kattorakennelmiin vaikka tuolit olivatkin päivisin ihmisten käytössä.

Sama suihkinta oli myös ravintolan katoksessa. Linnut veivät poikasilleen ahkerasti muonaa.

Hotellialueen toisella laidalla oli pieni puro ja kosteikkoalueella viihtyi monenlaisia lintuja.

 Mm. näitä aneja (Smooth-billed Ani)...

ja karibiankyyhkyjä (Scaly-naped Pigeon) ..

sekä ruskokruunukerttuleita (Palm Warbler).  Pensaissa vilisteli myös lajeja, joita en osannut määrittää sekä tuttuja lintuja jo Puerto Platasta.  Alla oleva amerikantuulihaukka (American Kestrel) pysähteli mukavasti  kiikaroitavaksi.
...kuten myös karibianturpiaali (Greater Antillean Oriole).

Puissa roikkui helpommin kuvattavia siivettömiä kohteita, joiden nimiä en tiedä.

En edes tämän herran, joka tervehti iloisesti laskeuduttuaan alas palmusta.








lauantai 16. helmikuuta 2013

Etelän hetelmiä, Dominikaaninen tasavalta, osa 2

Puerto Plata jatkuu..



Puerto Platan uimaranta oli suhteellisen pieni ja tuulella isoaaltoinen. Heti hiekkaosuuden jälkeen alkoivat kivet, ja ihmettelin kuinka jotkut uskaltautuivat aaltojen vietäviksi kohti karikkoa. Punaista uintikieltolippua eivät kaikki näyttäneet noudattavan, ja eräskin rouva piti hakea veneellä kivikolta takaisin.


Rannan toisessa päässä jökötti näköalatorni. Onneksi ei tullut nojatuksi kaiteeseen, sillä seuraavana päivänä se oli tippunut jyrkänteeltä alas.

Näköalatasanteelta avautui maisema turisteja varten pystytettyihin myyntikojuihin, joissa oli tarjolla lähinnä öljyvärimaalauksia. Rantapusikosta äkkäsin viiksivireon (Black-whiskered Vireo).



Alimmaisessa kuvassa tarkennus ei oikein osunut kohdalleen, mutta siinä viiksijuovat näkyvät selvästi - tämä on erotteleva tuntomerkki muista vireolajeista.
Rantakukilla lenteli myös isohko tumma suoranokkainen kolibri, oletettavasti haitinsmaragdikolibri (Hispaniolan Emerald), mutta se oli liian vikkelä kuvattavaksi. Sen sijaan rantatuolilla oli mukava tarkkailla yläpuolelle istuskelevan käyränokkaisen medenimijän rapsutuspuuhia.
 
 
Laji on ilmeisesti antillien hohtokolibri (Antillean Mango), mutta valaistus ei tee tässä sen kauniille värille oikeutta. Alla myöhemmin, Samanassa otetut kuvat, joista saa jotakin vihjettä säihkyvistä väreistä.



 Maaseudulla oli paljon karjaa. Sen seurassa viihtyivät monijoukkoiset lehmähaikarat, mutta tähän (piilo)kuvaan on sattunut vain yksi.


Viljelyalueella näkyi myös kultakurkkusirkkusia (ihana nimi!) (Yellow-faced Grassquit)

 
Dominikaanisessa tasavallassa kukkotappelut ovat edelleen sallittuja, ja niissä liikkuu paljon rahaa. Kukonomistajat trimmasivat lintuja ottelua varten leikkaamalla joitakin sulkia pois.


Myös joitakin häkissä myytäviä pikkulintuja näin lemmikkieläinkaupan edustalla. Ihmettelen, miksi joku tahtoo linnun häkkiin terassilleen, kun koko vehreä saari on täynnä toinen toistaan hienompia siivekkäitä, ja myös laulutaitureita löytyy?


torstai 14. helmikuuta 2013

Etelän hetelmiä, Dominikaaninen tasavalta, osa 1

Puerto Platan lintuja 26.1. - 2.2.2013


Aivan oikein, kuvassa sataa!  Puerto Plata sijaitsee Dominikaanisen tasavallan pohjoispuolella, Hispaniolan saaressa, Haitista itään. Sateita saadaan tuolla yleisesti talviaikaan, mutta nythän piti olla jo kevään puolella... Alku ei alkanut muutenkaan lupaavasti, sillä lentomme oli 4 t myöhässä ja saapuminen hotellille venyi aamuviiteen. Oppaan lupaamaa ilta/yö/varhaista aamupalaa emme koskaan saaneet kuten emme myöskään sateenvarjoa vaikka sitä kysyimme pariinkin kertaan (oli vakiovaruste muissa huoneissa). Lisäksi ensimmäisellä opastetulla retkellä eräältä suomalaisryhmän jäseneltä ryöstettiin kadunkulmassa ketju kaulasta, joten valokuvaus ja omin toimin tehty retkeily hotellialueen ulkopuolella jäi tavanomaista vähäisemmäksi. 

Sateitten välillä oli toki poutaakin, eikä ulkona tarvinnut todellakaan palella. Lämpötila ei varmaan iltaisinkaan laskenut alle 25 asteen. Oma parveke oli iso, ja siitä kelpasi kiikaroida erilaisia lintuja.


Yleisin ja äänekkäin kaveri oli harmaatyranni (Grey Kingbird).
 


Parvekkeelta näkyivät myös seuraavat lajit:


Dominikaanisen tasavallan kansallislintu palmulainen (Palmchat). Niillä(kin) oli menossa pesänrakennuspuuhat. Yhtenä päivänä lintu yritti viedä niin suurta oksaa palmuun, että vaappui kuin moottorivikainen lentokone. Tämä laji tuntui arvostavat kunnon talkoita, sillä samaa pesää rakensi kaikkiaan neljä yksilöä!



Banaanikerttuli (Bananaquit) pomppi enimmäkseen maasta pensaisiin, mutta joskus oli kunnollakin näkyvissä.


Sen laulunsäe kuului lähes joka puolelta...


...ja näkyipä jaffa olevan herkkua.


 

Paikalle kertyi kaikkiaan parisenkymmentä janoista lintua. Eikä kukaan joutunut liemeen. Yläkuvan vaaleampi lintu on naaraspukuinen. Kodinperustamispuuhat olivat näilläkin hyvin kiihkeitä. Pallomaisia pesiä syntyi aivan käden etäisyydelle ihmisten oleskelutiloista.


Eräs pariskunta kantoi hotelliaulan maljakosta valmiiksi pilkottuja rakennustarvikkeita katossa roikkuvaan valaisimeen.



Tämä suomumanikki (Scaly-breasted Munia) ahersi rakennuspuuhissa sopivasti drinkkibaarin vieressä.


Tikkojen kodit sijaitsivat yleensä aika ylhäällä palmussa, joten niskajumppaa tarkkailjalle tuli siinä kerrakseen. Tikkoja oli paljon, kaikki samaa lajia, haitintikkoja (Hispaniolan Woodpecker).


Taiturimatkijalla (Northern Mockingbird) oli vielä ilmeisesti kumppanin etsintävaihe. Ei kyllä olisi arvannut, että moisesta ison rastaan kokoisesta harmaatakista lähtee niin monipuolisia matkintoja! Paikallisten mukaan tämä oli juuri se lintulaji, jonka Nooa kelpuutti arkkiinsa.


Antillienrastaan (Red-legged Thrust) laulua en oppinut erottamaan, mikäli se nyt edes lauloi. Osa Hispaniolan linnuista on talvehtijoita, jotka eivät pesi siellä, mutta tämä kuuluu kyllä lintuoppaan (Birds of the Dominican Republic and Haiti) mukaan pesimälajistoon.

Kyyhkyjen kujerrusta kuului useampaa sorttia. Tässä yksi...

karibianvaikertajakyyhky (Zenaida Dove).  Ei sen ääni minusta kyllä vaikerrukselta kuulostanut..

Kotoperäinen laji on haitintangara (Black-crowned Palm Tanager).

Samoin suosikkilintuni 


haitinliskokäki (Hispaniolan Lizard-cuckoo) . Se liikkui oksistossa liskomaisesti kävellen, mistä otaksuin sen saaneen nimensä. Myöhemmin huomasin, että lintu myös söi liskoja. Meikäläisen käen kukunta on kyllä todella sulosointista eteläisen kaimansa kaklatukseen verrattuna!

Hotellialueella oli sitten vielä ihan tavallisen näköisiä varpusia, jotka päivystivät esim. ravintoloiden orsilla ja sopivina hetkinä suhahtivat mm. muroastioiden äärelle tarkistamaan eineitä. Puskista löysin pensaskerttulin (Preirie Warbler). Myös mustat antillienmölyturpiaalit (Greater Antillean Grackle) pysyttelivät melko piilossa. Kun ne olisivat olleet esillä, kamera taas ei.


Rantalintuja ei näkynyt. Jokunen valkoinen ja ruskea haikara lensi meren yllä (amerikanharmaahaikara, Great Blue Heron?), mutta muuten pitkäkoipiset puuttuivat hotellialueelta.  Taivaalla liiteli kalkkunakorppikotkia ja pallokiitäjiä (Antillean Palm-swift). Pääskyjen kiitoa oli mahdoton saada pysäytetyksi kuvaan.  Kolibrikin oli helpompi. Mutta niistä myöhemmin.