Puurijärvellä

Aamulla otin alleni auton ja pöräytin pitkästä aikaa Kokemäen Kauvatsan Puurijärvelle, kun yli 50 km matka tuntui hieman liian rankalta poljettavaksi edestakaisin.



Luontoreitti sopii myös liikuntaesteisille. Tien alussa on inva-Wc ja "polku" on paikoin kuin asvalttitietä.

  

Kärjenkalliolla ennen varsinaista tornia on iso lava, jolle pääsee hyvin myös pyörätuolilla...

 ..mutta tähän torniin kiipeäminen vaatii ainakin meikäläiseltä aina ylimääräistä tsemppaamista, on se niin julmetun korkealla! Lukuna 18m vaikuttaa pieneltä, mutta kun askelmien välistä paistaa taivas, vain linnut saavat minut kiipeämään perille asti. Torni on tietämäni mukaan yksi Pohjoismaiden korkeimmista lintutarkkailupaikoista.

 Ylhäällä oli tavanomaiseen tapaan hyisevän tuulista. Onneksi tällä kertaa torni ei tuntunut huojuvan ja pipokin pysyi päässä. Alasmenoa oli parempi olla ajattelematta etukäteen.

Mutta sitä en muistanutkaan, että torni on rakennettu miehen mitoille. Jos kaukoputkella yrittää katsoa omalta korkeudelta, kaide häiritsee ikävästi.

 

Parempi siis tiirailla taivaalle. Myöhästyin kurkien aamulennolta, mutta joitakin satoja lintuja järvellä toki oli, ja muutamia parvia lensi kohti etelää.

Pois lähtiessäni poikkesin vielä minulle uudella lintutornilla.

Torni sijaitsee Puurijärven pohjoispäässä. 

 

Tornin vieressä oli isoja haapoja...

Ja niissä aina niin ihania kääpiä...

...joita en valitettavasti osaa määrittää.

:.

Mutta lintujen määrittämistä voi harjoitella vaikka liittymällä paikalliseen yhdistykseen!

 

Sallainen retki 17.-21.9.2012

Päätin selättää pimeyden ja mökkeillä Sallan Naruskassa muutamia päiviä. Matkustusjännitystä lisäsi edellisenä päivänä annettu viranomaisvaroitus alueella liikkuvasta haavoitetusta karhusta.

Aurauskepit oli jo laitettu paikoilleen ja koivut valaisivat keltaisina muuten harmaita päiviä.

Juolukat olivat aloittaneet maaruskan loimun.

Oli hiljaista. Ei näkynyt karhua eikä otson käyntikortteja eikä juuri muitakaan luontokappaleita neljää etelän-kalastajaa lukuun ottamatta. Järripeippoja ja urpiaisia oli sentään liikkeellä sekä rastaita. Kanahaukka poikkesi yhtenä päivänä ja västäräkki vitskutti hyvästit matkalla etelään. Kuukkeliperhekin löysi leipätarjoilut viimeisenä päivänä.

Katajanmarjoja oli runsaasti. Katselin yhtenä päivänä kun hömötiaiset varastoivat niitä talvimuonaksi  kaarnan alle.

Haavat pudottelivat jokivarressa lehtiään myrskytuulen vieminä.

Veden määrä takasuolla kertoi runsassateisesta syksystä.

Onkohan nalle tallustellut täällä tänä vuonna...

 

 ...ja kelpaisiko sille talvievääksi kostutetut variksenmarjat eli kaarnikat...

...tai tästä kolosta sallaiset herkut?

 

Taitaisi tulla meikäläiselle kiire soutaa joen yli jos kontio pääsisi yllättämään.

Oravaa ei  sen sijaan pelottanut nalle eikä ihminen. Pörröhäntä saapui aamiaisseurakseni aamuisin auringon noustua, ja kolisteli sen päiväisesti nakertaessaan ulkoseinän poronsarvia, että olisi luullut isommankin eläimen sisälle pyrkivän!

 

Saarenluodon luontopolku

Aivan kävelymatkan päässä Ulvilan keskustasta löytyy rauhallinen luontopolku Saarenluodossa. Tosin Kirkkojuovan yli täytyy ensin uskaltaa askeltaa heiluvaa riippusiltaa pitkin. Harmaaturkkinen retkikumppanini oli selvästi tottunut varsinaisen emäntänsä kanssa ylittämään esteitä jos jonkinlaisia rakennelmia pitkin, joten kohti valoa vain!

Polun alku oli selkesäti merkattu...

...mutta samaa ei voi sanoa opasteista.

















Tässäkin lupailtiin puolikas peippoa - mutta minä näin ihan kokonaisen!

Polkusilmukan lopusta löytyy pitkämäinen, pieni lampi. Sen vesi näytti aurinkoisella säällä tosi ruskealta. Vai liekö taustalta kuuluvalla kaivurin äänellä jotain osuutta asiaan?

Viime kerralla lammessa uiskenteli tavi, nyt vain itänyt ruokintalautta??

 

Mikä ei kuulu joukkoon?  - Jossakin on siis kolmipyöräinen auto.

Kyllä  neliveto on ehdottomasti parempi pitkoksilla!

  Tässä vielä muutama yleiskuva metsästä, jossa tehtiin ensin harvennushakkuu, jonka seurauksena myrsky harvensi vielä enemmän... 

...jolloin linkkitorni hallitsee maisemaa näkyvästi tultaessa takaisin juovan päähän. 

Parempi siis olisi katsella vain alaspäin - metsän eläinten käyntikortteja ainakin löytää silloin paremmin :)

Ruskilankoskella

Kun saavuin aamuiselta 36 km:n pyörälenkiltä, nelijalkainen hoidokkini tuijotteli sen verran loukkaantuneen näköisenä, että pakkohan tuo oli metsään viedä! En ollut käynyt vähään aikaan Nakkilan ja Ulvilan rajalla sijaitsevalla Ruskilankoskella, joten se olisikin sopivan helppo ja mukava ratkaisu.

Edellisen päivän kaatosade oli vesittänyt tien, mutta Hillan mielestä lätäkköjä piti kaivaa vielä lisää.

Tämä maan kuluma ei ole syntynyt yhdellä kaatosateella. Eikä useammankaan nelijalkaisen kaivamana.

Kuten eivät nämäkään "ilmajuuret". Taustalla alhaalla siintää vaaleana Kokemäenjoki.

 

 Aivan rannassakin oli tuulenkaatoja.

Koskella oli hiljaista.

Yksi kalastaja valui veneellään virran mukana kohti Poria, mutta hän olikin ainoa joessa kelluva "elollinen".  Ei vesilintuja, ei lokkeja, ei edes sepelkyyhkyjä. Tiaisia sentään liikuskeli metsikössä.

Polun varrelta löytyi ihanaa jäkälämattoa. Mutta mika kumma varoitusmerkki tuolla liehuu?

Varokaa metsän Tapiota!