sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Vesiperä

Se olisi yhtä vaille tavoite. 170 ekopinnaa nimittäin.


Mutta tässä taisi ehtiä talvikin jo mennä eikä uutta lajia näy. Koskikaratkin piilottelevat.

Ja sitten tulivat taas kesäiset kelit ja tulvat.


Itsenäisyyspäivänä Liikistön ojakin oli kuin joki.



Saarenluotoon ei ollut mitään asiaa tavallisesta suunnasta edes pitkävartisilla saappailla.


Kirkon kautta kierrettynä sinne pääsi ihmettelemään taas uusia majavan kaatoja.



Lintuhavainnot olivat tavanomaisia, tikliparvi kierteli juovan rantoja ja tintit kävivät tervehtimässä. Ei varpuspöllöä - eikä mitään muutakaan uutta.

Taitaa olla tyytyminen nisäkkäisiin, tai niidenkin osalta vain jälkiin.



Olisiko tässä tallustellut näätä?

Kiertelin siis viikonlopun ainoat poutaiset hetket lähimaastossa, mutta tulos oli kyllä varsinainen vesiperä!




Joko löisi hanskat  tiskiin tai -kuten tässä - kengät rutakkoon!  Kyllä kymmenen asteen lämmössä paljailla varpailla tarkenisi kotiin kipaista!

Ei siis juhlittu vielä tavoitteen täyttymistä, vaikka puhurissa liehunut itsenäisyyspäivän lippu sitä olisi mukavasti maustanut.





sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ekopinnapäivä

Kun toiset lintuharrastajat polttelevat bensaa vuosittaisessa Pyhäjärvirallissa, me olemme ystäväni Eijan kanssa poltelleetkin sen sijaan kaloreita jo useampana vuonna samaan aikaan. Ulkoilemme koko päivän ja laskemme ekopinnat. Kävellen ja /tai pyöräillen. Eija Porissa ja minä Ulvilassa.


Aloitin heti auringon noustessa. Kyllä oli hiljaista. Punarinta oli häipynyt maisemista eikä Pappilanlammella uinut edes tyhjää tölkkiä.


 Vanhan pappilan omenapuut olivat sentään houkutelleet viisi räkättirastasta näytille - tai siis piiloon.


Jokirannan tikkapuissa ei ollut elämää. Valkoselkätikkoja on näkynyt tänä syksynä vähän siellä sun täällä - tai  siis oikeastaan vain SIELLÄ, sillä minä olen onnistunut välttämään kohtaamisen lajin kanssa.


Tsätä kolosta sitä ei kuitenkaan varmaan kannata etsiä...

Jatkoin matkaa kohti Saarenluodon lehtoa.


Jokirannassa on joskus nähty kuningaskalastaja, mutta tästä sitä pinnaa ei saa.


Mikähän kuningasajatus tässä on ollut - soutupaatista sukellusvene?



Saarenluodon lehdon lampareessa ei sukellellut ketään. Mihin  kaikki linnut ovat lentäneet?  Eija oli jo löytänyt KAKSI valkoselkätikkaa, hiiripöllön ja vaikka mitä!


Majavat kyllä olivat olleet liikkeellä, lisää isoja haapoja oli järsitty kumoon!
 

Tällä menolla loputkin vanhat haavat on muutaman vuoden päästä pistelty parempiin suihin.

Mutta missä niitä lintuja oikein piileksii?


Lepikkoa oliis tarjolla yllin kyllin, lahopuuta nakuteltavaksi. Hakkuujälkiä olikin näkyvissä, vaan ei itse hakkaajaa!


Parasta häipyä välillä tankkaamaan, kaloreita siis.

Vaihdoin apostolin kyydin samalla polkupyörään ja sutkautin Vainiolaan.  Vastaan tuli autolla lintumies Kari, joka kertoi että ei ollut havainnut paikalla mitään kiinnostavaa.

Jaaha. Eijalla oli koossa jo kolmatta kymmentä, minulla 19.  Mistäpä niitä pinnoja nyt vääntämään?

Mutta mikäs patti tuolla on?


Piekana!


Niitä oli lopulta kolme! yksilöä, jotka innostuivat syystunnelmassa kisailemaankin hieman keskenään. Lintujen saaminen samaan kuvaan oli minun taidoilleni ja pokkarilleni kuitenkin  jo mission impossible.

Pellolla huomasin myös tuulihaukan, joten  taas tuli toteen näytetyksi, että pyöräillen havaitset enemmän!

Eikä siinä vielä kaikki.


Vainiolan toisella puolella, Hakanpäässä, oli päättömiä kottaraisia ja ...


.. latoa vahtiva isolepinkäinen.

Poikkesin sitten samalla Massin metsässäkin. Tikkoja oli ja kuivia tukkipinojakin ruokapöydäksi, mutta kaikki nakutukset kuuluivat käpytikoille.  Varpushaukka sentään ilahdutti ja - pyy!

 
Tämän viehättävän herran tepastelun jälkeen olinkin jo valmis niputtamaan pinnat ja lähtemään tyytyväisenä kotiin päin.

Paluumatkalla napsahti sitten vielä pyrstötiaisista vuodelle uusi ekopinna, joten päivä oli vallan mainio! Sitä paitsi, tuli tasapeli: 35 lajia kummallekin kisaajalle. Se on ihan hyvä saldo.

Tässä vielä lista havaitsemistani lajeista:
1. varis  2. urpiainen  3. naakka  4. talitiainen  5. sinitiainen  6. harakka  7. räkättirastas  8. fasaani  9. keltasirkku  10. punatulkku  11. laulujoutsen  12. hippiäinen  13. käpytikka  14. kanahaukka  15. viherpeippo  16. mustarastas  17. närhi  18. töyhtötiainen  19. kuusitiainen  20. sinisorsa  21. kesykyyhky  22. pikkuvarpunen  23. tuulihaukka  24. piekana  25. lokkilaji  26. varpunen  27. puukiipijä  28. kottarainen  29. korppi  30. isolepinkäinen  31. hömötiainen  32. pyy  33. varpushaukka  34. käpylintu  35.pyrstötiainen

- Ja piti vielä sanomani, että kaloreita paloi 35 km:n verran: 30 pyöräillen ja 5 kävelleen. Ulvilassa.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Liikuntaa ja lintuja

3. - 4.10. oli taas vuosittainen EuroBirdwatch.  Sen tärkein tavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. BirdLife Suomen mukaan viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 33 000 ihmistä 38 maassa. Eniten havaintoja kirjattiin Suomesta ja Ruotsista.


Aloitin lauantaiaamuni tarkkailun tietysti tutulla lammella.  Sieltä ei tarttunut matkaan sen kummempaa. Mitä nyt yksi Karhu, jonka frisbeegolffarit olivat tyhjentäneet janoissaan. Murina kylläkin kuului noukkijan suusta. Kumma että täysinäiset tölkit jaksetaan kantaa mukana, mutta tyhjiä ei!


Tiltaltti oli vielä äänessä! Ja punarinta! Taivaanvuohi ampaisi jaloista. Vaikka siihen kuinka yrittää varautua, säikäyttää moinen joka kerta.


Sänkipellolla ei näkynyt mitään, mutta kiuruja ja kirvisiä lenteli kohti etelää.

Iltapäivä meni puolukkametsässä. Marjoja löytyi hieman enemmän kuin lintuja. Mutta en muistanutkaan, että sellaisenkin lajin voisi saada kuin isokäpylintu!  Kiva, uusi laji tälle vuodelle.




Sitten vielä illaksi Vainiolaan.  Olipa valtavasti kiuruja!  Laskin n 90 linnun parven joka kierteli äännellen kesäisesti sänkipellolla. Välillä sinisuohaukat pelästyttivät ne lentoon. Myös kanahaukka oli vakoilemassa, paistatteli päivää ison kuusen oksalla. Kun vielä varpushaukkakin ilmestyi, oli siinä pikkulinnuilla varomista.


Kurkia meni parisen sataa sinä aikana kun värjöttelin pohjoistuulessa n puolitoista tuntia.  Kuvan oikealla puolella olevassa pelto-ojassa kalasteli harmaahaikara.

Koska liikkuvien lintujen kuvaaminen on niin vaikeaa, päätin ikuistaa vähän suurempaa siivekästä.



Lentosuunta on kyllä päinvastainen kuin linnuilla. Tervetuloa takaisin Poriin!


Sunnuntaipäivä kului pitkälti toisenlaisessa lintuharrastuksessa. Keramiikkakurssilla paistui ulkouunissa ja maustui savustuspöntöissä joukko raku-lintuja.



Mitä lie pitkänokkia.

Kurssikaverini kertoi sitten, että heidän pihateillään on kuljeskellut viime viikolla ukkometso! Todistekin löyty kännykästä. Komea koiras.


 Vietyäni uunituoreet työt kotiin löysinkin siis itseni taas metsäpolulta.


Metso oli kuulemma oleillut tässä metsässä ennen hakkuuta, ja joutunut sitten väistymään asuinalueelle kun kotipuut kaadettiin.  No, en löytänut herraa, joten toivottavasti on ymmärtänyt siirtyä hieman turvallisempaan paikkaan.

Pikkutikalle oli kuitenkin jäänyt hakkuun reunaan vielä lahopuuta. Nätti lintu!

EuroBirdwatchin havaintolistaa tuli kartutetuksi 56 havaintoilmoituksella. Nyt jään odottelemaan sitä osallistujien kesken arvottavaa lahjakorttia...




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyn taigaa

Ihana syyskuu!  Säät ovat hellineet ekopinnailijaa, joka jo hieman stressaantuneena yritää noukkia lajeja vähän heikosti menneen kesämetsästyksen jälkeen.



Kypsän viljan voi aistia paitsi silmillään myös nenällään.

Aamuisin sumu piilottaa maiseman. 


Kuten myös arosuohaukan. Siitä se kaunis harvinaisuus kuitenkin viimein meni, parin tunnin odottelun jälkeen.


Ja mikäs nyt on pyöräillessä kun menopelin voi valita kulloisenkin jahtikohteen mukaan! Kevyempää taajama-ajoon ja raskaampaa sorateille.


Kävi nimittäin niin, että yli 10 vuotta palvellut luotettava retkikumppanini anastettiin pihasta eräänä iltana tai yönä! Ei löytynyt sitten mistään, vaikka haettiin - jos nyt ihan kissojen - niin ainakin koiran kanssa. 

Ja mitä tekee ekopinnari kun ei ole kulkuvälinettä?  Hankkii mahdollisimman nopeasti uuden. Silmissä jo nimittäin vilahtelivat syksyiset rariteetit, jotka lentelevät kaikessa rauhassa siellä pyöräilymatkan päässä. Niinpa pinnari ottaa rahapörssin ja lähtee ostamaan pyörää. Puhelin jää kotiin, mutta hyvä vaan, puhelinriippuvuudesta on joskus hyvä rimpuilla irti.

Nostettuaan sitten uuden kaunokaisen kotipihaan pyöränomistaja näkee, että keittiön pöydällä ollut nokialainen on ottanut vastaan viestin, 10 minuuttia ennen Ainon maksamista.  Varastettu pyörä on löytynyt!  Tässä sitä nyt sitten ollaan: kahden pyörän loukussa.

Ja kun ei osaa valita, kummalla lähtee liikkeelle, paras saapastella ilman kulkupeliä.  Hyvä niin, sillä löysin ahkeran tepastelemien jälkeen lähilammelta viimein sen tämän syksyn hittilajin, josta minulla ei ole aikaisempaa havaintoa koskaan: taigauunilinnun. Piskuinen oli kovin kiireinen: kuulin äänen, näin linnun kunnolla ja nauhoitin ääntelyä. Sitten se häipyi.

Kiitos ja tervemenoa vuoden ekopinna nro 165!





perjantai 4. syyskuuta 2015

Nuolennopeat

Kesän kypsyessä aamuista töihin lähtöä ilahduttavat vuosittain kotimetsikön keloissa tönöttävät hahmot. Osa niistä paljastuu sepelkyyhkyiksi, variksiksi ja muiksi tuiki tavallisiksi lajeiksi, mutta aina joukkoon tupsahtaa jokunen haukkakin. Viime vuonna kelot tarjosivat tähystyspaikkoja varpus-, tuuli, ampu- ja nuolihaukoille.  Tänä vuonna haukkojen olemassaolo paljastui kovaäänisestä keskustelusta: nuolihaukkoja viipyili paikalla useampina päivinä kaksi! Ja kun haukkojen keskinäinen viestittely hiljeni, hälytysjoukot aloittivat!



Nuolihaukat eivät häiritsijöistä paljon piitanneet. Ne saalistelivat sudenkorentoja ja nauttivat ateriansa näppärästi jaloistaan lennon aikana. Jokunen pikkulintukin päätyi ruoaksi, mutta ne piti sentään syödä tukevasti puussa. Lentonäytöksiä oli huima seurata! Haukkapari näyttäytyi elokuun ajan aina silloin tällöin, viimein 28.8. haukat lähtivät kohti parempia ruokamaita.

Sitten olikin haettava tähystelijöitä vähän kauempaa ja tyydyttävä hieman pienempiin tähystelijöihin ja kuten...


 pikkulepinkäinen...


...kivitaskut tai ...



..niittykirviset.  Kohtapa nekin pakkaavat kampsunsa ja matkaavat kohti eksoottisempia tarkkailuoksia.  Turvallista matkaa!







lauantai 1. elokuuta 2015

Ampu(haukka) tulee!

Vietin kesälomani viimeisen viikon itä-Lapissa, Sallassa. Kyllä oli hiljaista!


Lähes kaikki alkukesän linnut olivat vaienneet, vain joitakin varoitusääniä ja variksen ja harakan yhteydenpitokrääkäisyjä kuului. Kesä on Lapissakin ollut haasteellinen linnuille. Naruskajoessa oli vettä ennätysmäärin, ja lisää tuli taivaalta harva se päivä. Lämpötila pysyi 10 - 15 asteessa. Kyllä siinä on vilu tullut myös eläinmaailman pienokaisille.


Kaikki tuntui myös olevan myöhässä. Heinäkuun viimeisellä viikolla saa yleensä poimia hillaherkkua lähisoilta, mutta nyt pakkanen oli tuhonnut melkein kaikki jo alkuunsa, ja nekin jotka olivat sinnitelleet marjavaiheeseen, olivat raakoja.  Näytti myös siltä, että mustikoita ei tule lainkaan, mutta kun katsoi tarkemmin, marjat olivat vielä niin raakoja, että niitä ei pystynyt viheryyden joukosta erottamaan.

Piilosilla olivat myös linnut. Ne olivat jättäneet vain käyntikorttejaan oleilustaan mökkiterassilla.

Oksennuspallon koko 5,5 cm, vieressä saapas

Hiiripöllö - oletan - oli pitänyt ruokalepoa ja sylkäissyt mahasta ylimääräiset myyränrippeet (luita ja karvoja) kuistille.  Jätökset paljastivat sen oleilleen myös WC:n katolla.  Itse myyränpurijaa en havainnut.


Tämä iso komistus lymyili koko viikon lähistöllä. Mutta ota siinä sitten dokumenttia! Jos metso ei pyrähtänyt yllättäen pusikosta lentoon, niin sitten se yritti naamioitua männyn pahkaksi.

Piilossa pidettäviä poikasia oli pesässä vielä ainakin peipolla, pohjansirkulla sekä pensastaskulla,  joten niiden oli parempi  pysytellä mahdollisimman huomaamattomina. Telkänpojat suojautuivat emon käskystä nopeasti kaislikkoon ja lironkin pienokaiset ymmärsivät olla hissukseen kun varoitettiin.



Myöhäistä kesäntuloa saan kiittää myös tästä itselleni uudesta kukkahavainnosta: maariankämmekkä! Aiempina vuosina kukat lienevät jo tähän aikaan kuihtuneet, koska eivät ole osuneet silmiini. Kaunottaret koristivat tienpiennarta molemmin puolin, laskin niitä olevan noin 60! Osan ruohonleikkuri oli luultavasti jo tuhonnutkin.


Yllättävin havainto tuli kuitenkin taivaalta. Ja äänekäs! Olin jo pari päivää kuunnelut hiljaisuuden rikkovaa kiikitystä vastarannalta, kun päätin lähteä ottamaan äänilähteestä selvää. Vene vesille,  maihin, ylös penkereelle ja kohti meteliä!


Apuva!  Koko ampuhaukkaperhe kiihtyi häiritsijästä siinä määrin, että piti ihan suojautua mäntykäkkäreen alle - kaikki viisi kun syöksyili kiljahdelleen eri suunnista kohti viatonta lintuharrastajaa! Taisivat emot  huomata, että tässäpä oiva tilaisuus tarjota poikasilleen  lento-,  syöksy- ja puolustautumisharjoitusta. Tiesin kyllä, että  haukka ei ihmiseen kiinni käy, mutta "ampuminen" oli niin tehokasta ja nopeaa, että  koin turvallisemmaksi perääntyä. Mahdoton homma oli supernopeita haukkoja videoida, mutta olipa hieno kokemus!



Sinne ne jäivät huutelemaan, kun  viikon lopulla lähdin kohti etelää - tulevat sitten joskus perässä ja jatkavat talveksi vieläkin pidemmälle (jonnekin Länsi- tai Etelä-Eurooppaan).



Sinnepä olisikin mukava lentää, ei tarvitsisi pipo päässä maailmaa ihmetellä.