lauantai 7. toukokuuta 2016

Ekoja ei kaikki voi olla - Tornien taisto 7.5.

Nyt se on sitten tehty!  Pinnattu ekoilusta ja kaasutettu kisapaikalle autolla! Joukkueen toinen puolikas (Eija ja Kaisa) oli ideologialle uskollinen ja pyöräili perille, mutta me petturit (Maarit ja minä) huristimme mukavasti autolla. Maaritilla oli ihan kelpo syy, kun oli toipilaana,  mutta miten minä, kahdeksan tornifillarointivuoden jälkeen saatoin vajota moiseen alennustilaan?

Ei. En ollut kipeä. Ei, pyöräni ei ole rikki. Ei, sää ei ollut sateinen. Ilma oli mitä mainioin. Selkeä ja tyyni.




Mutta kyllä - en ole enää nuori. Palautuminen moisesta reissusta ei enää käy käden käänteessä. Nukkuminen on muutenkin nykyään katkonaista, joten yksi armollinen tunti lisäuinumista houkutteli helpompaan matkustustapaan. Olin sitä paitsi jo vuoden alussa päättänyt, että kerään ekopinnoja tänä vuonna vain kotikunnastani, joten säästelen polkuvoimat siihen.

No, tästä siis aloitimme 8 tunnin urakoinnin Porin Noormarkun Kahaluodossa. Kuten useina aikaisempinakin vuosina. Tavoittena oli, että ei tehdä uutta ennätystä pinnojen vähyydessä (viime vuonna: 61)





 Pyörät ja auto parkkiin ja kohti tornia!


Tasan klo 5.00 aloimme seuloa laulupuurosta sattumia. Miksi kaikkien pitää laulaa samaan aikaan?

5:12 edestä lensi harmaahaikaroita. Yksi tuli perässä. Valkoinen. Jalohaikara!  Sen kyllä tiedettiin oleilevan suistoalueella, mutta se putkahti kuitenkin niin yllättäen, että useimpien kamerat uinuivat vielä kasseissa.

Ensimmäisen tunnin aikana oli koossa 34 lajia, ja klo 10:een mennessä 55. Kuten aina, linnut hiljenevät lepäilemään varhaisaamun jälkeen,  joten aikaa oli nautiskella mm. perinteisiä "torni"-keksejä.






Lajinmääritysopasta ei juuri tarvittu, koska ne, joihin olisi tarvittu apuja, mennä viuhtoivat sellaista vauhtia, että ne piti kuitata sanoilla "kahlaajia", "pikkulintuja", "joitakin siivekkäitä" jne.

Viimeisten kahden tunnin aikana klo 11-13 lajimäärä kasvoi enää 3:lla. Tuona aikana tornissa nähtiin jos jonkinmoista voimisteluliikettä, kun kuumeneva päivä pisti kuorimaan vaatekerroksia yksi toisensa jälkeen.  "Normaalisti" on tarvittu varpaanlämmittimiä, patterihanskoja, villapöksyä villapöksyn päälle ja tuulen pitimiksi vielä kaikki sadevaatteet, mutta nyt lämpöä oli 20 ja aurinko porotti taivaalla.

Varmaan lämmin sää vaikutti myös siihen, että vesilintuja oli liikkeellä hyvin vähän. Tavin saimme vasta viime minuuteilla, kun pariskunnat piilottelivat jossakin ruovikon seassa ja aina kun sellainen lensi näkyviin, sitä ei havainnut kuin yksi. Uupumaan jäivät tyystin myös kottarainen ja viherpeippo, koska ne havaitsi vain yksi joukkueen jäsen. Kiurua ei huomannut kukaan ja paikalla usein näyttäytynyt pikkutikka myös tipotiessään. Ahkeralla tihrustelulla löydettiin yksi ainokainen pääsky (haara-sellainen) ja silkkiuikutkin näyttäytyivät vain kerran. Jouduimme hylkäämään myös käen, vaikka se aiheuttikin suurta intoa kisailijoissa -  Kaisa-mokoma oli ladannut puhelimen soittoääneksi kukuntaa!

Nisäkkäistä ilahduttivat joessa tukkipuuksi naamioitunut majava, tornin edessä pulikoiva vesimyyrä ja joen ylitysuinnilla kulkeneet metsäkauriit. Vastarannan sammakot kurnuttivat koko päivän, perhoset lentelivät ja kimalaiset näyttivät kaukoputkessa jättimäisiltä rariteeteilta.


Kokonaissaldoksi tuli siis 64. Ihan hyvä. Ennätys on edelleen 66 vuodelta 2013.

Ensi vuonna sitä kohti!


Kiitos Eija, Kaisa ja Maarit mukavasta päivästä!