Nykyajan mustavariksia ja muuta pääsiäiskummaa

 Kummallista, että pääsiäisenä Kokemäenjoki on edelleen näin tiiviillä kannella suojattu. Tästä on turha haeskella vesilintuja.

Kummallista että yöpakkaset eivät hellitä. Huurupuut ovat kauniita, mutta eivät ne etelän-matkaajia houkuttele.

Kummallista, että 10 asteen pakkasessa jäisen joen takaa kuului peipon heleä säe!

Kummallista, että pellolla tepsutteli kettu eivätkä joutsen- ja hanhiparvet.

Kummallista, että joku äestää lunta.

Mutta kaikkein ihmeellisintä minusta on mustavaristen moderni? rakennuspuuha. Jos sopivia puita ei kerran ole tarjolla, linnut osaavat hyödyntää terästä.Yksi pariskunta on  nimittäin päättänyt rakentaa risuisen majansa sähkölinjoille Prisman Itäkeskuksessa. Siellä se lauantairuuhkassa toi oksia ja asetteli tarkasti paikoilleen. Välillä ei näkynyt koko lintua, risut vain hauskasti heiluivat,  ja urakka eteni. Montakohan päivää menee ennen kuin koti on asumiskunnossa?

Tässä yleiskuva asuinympäristöstä. Pariskunnan tuleva koti on tässä etummaisessa rautatornissa, oikeanpuoleisessa haarassa. Luulisi tuolla tuulevan, satavan ja paahtavan. Lisäksi aika yksinäiseltä olo voi tuntua - ellei sitten muutkin lajikumppanit päätä asettua taloksi näihin moderneihin puihin. Taisi olla muutama vuosi sitten samat meinigit - silloin oli oikea"mustavarislähiö". Mitenkähän pesiminen onnistui tuolloin? 

Myöhässä ollaan

Ei meinaa kevät sitten saapua millään. Viime vuonna minulla oli kasassa jo 57 ekopinnaa tähän aikaan, nyt metsästän vasta 43:tta.

Porin Pinomäessä pohjoistuuli on pysäyttänyt kolmen tunturikiurun matkan, ja niitä ovat lintuharrastajat käyneet jo kohta viikon ihailemassa. Polkaisin siis minäkin paikalle, kun aamupakkanen ei poikkeuksellisesti ollut kovin kylmä. Tipuja ei näkynyt, vaikka muitakin oli etsimässä. Olisihan tuo nyt ollutkin ihan liian helppoa...

Ilokseni sentään pulmusparvi pyrähti kuvausetäisyydelle. Valitettavasti pikkukamerassani ei ole lainkaan tähtäysaukkoa, ja aurinko häikäisi näyttöruudun totaalisesti. Niinpä ottamani kuvat eivät kotona katsoessani olleetkaan suinkaan pulmusista vaan taivaan pilvipumpulista.

No, ekopinna tuli - ja 25 km reipasta pyöräilyä - ja hangessa pyörän nostelua..

Ja uusi pinna siis
43. pulmunen

Kevättä kohti

 
Viime vuonna näihin aikoihin tällä peltoaukeamalla oli lähes kolmesataa laulujoutsenta ja melkein neljäsataa metsähanhea! Töyhtöhyypät ja kiurut olivat myös saapuneet, kottaraisista ja mustavariksista puhumattakaan. Tänä vuonna ei tarvinnut silmille kiikareita juuri nostaa, ja sain sisäänajaa uudet sukseni auringosta ja hiljaisuudesta nauttien. Vain muutama naakka ja varis sekä kolme metsäkaurista osui reittini varrelle. Enpä olekaan koskaan näillä pelloilla hiihdellyt, vaikka muistan yhtenä talvena sitä pohtineeni. Tuolloin nimittäin ajelin polkupyörällä pitkin hankia, jotka öinen pakkanen oli kovettanut aurinkoisen kevätpäivän jälkeen todella vahvoiksi!

Myös sepelkyyky saapuu yleensä näihin aikoihin. Kotiin palattuani ruokinnalla ei suinkaan ollut kyyhky, vaan..

kukkuva varis! En tiedä miten yleistä moinen ääntely on, mutta pihapiirissämme sellainen on jo useampana vuonna keväisin kuulunut. Ensimmäisen kerran kun tuon kuk-kuuuun kuulin, en kyllä ymmärtänyt sen tulevan tästä lintulajista, ennen kuin näin kuka nokkaansa aukoi. Variksen normaaliin karheaan kraakkumiseen nähden vieno, loppuosataan laskeva kuk-kuuuu, kuulostaa jotensakin humoristiselta. Mutta ehkäpä juuri sillä tehdään se lopullinen keväthurmaus?

Varpuspöllö

Joskus lintuhavainto tulee silkalla tuurilla. Olin työmatkalla, ja poikkesin kotona lounastauolla. Kun astuin autosta ulos, tintit melskasivat Liikistössä oikein olan takaa: tali-, sini-, kuusi- ja töyhtötiaiset säksättivät kiihdyksissään, myös peippo oli jengissä mukana, ja ne lennähtelivät kohti metsikön reunassa olevaa keloa katse tiiviisti tiettyyn kohtaan. Muistelin, että viimeksi kun tiaiset noin metelöivät, eräästä kolosta löytyi varpuspöllö.Voisikohan se olla nytkin liikkeellä?

Astelin kiikareitten kanssa paikalle ja huomasin polulla puoliksi syödyn talitintin. Ilmankos kaverit möykkäävät! Katsastin sitten pihaan päin antavat tikankolot. Ei näkynyt mitään. Siirryin toisen puolen kololle: ei mitään. Menin sitten puun viereen, koputin sitä ja kysyin "onko ketään kotona?"

Ja kas, sieltähän se kurkkasi, varpuspöllö. Sen näköisenä, että olin varmaankin häirinnyt hänen ruokauniaan. Saapa nähdä, viihtykö keltasilmä paikalla pidempään, muonaa sille ainakin on tarjolla - ja koloja minne mennä raivostuneita tinttejä piiloon.

Piskuisesta pöllöstä tuli 42. ekopinna. Viime vuonna en varpuspöllöä nähnytkään. Kiitti kun tulit!

Jäätävää menoa

Maaliskuu alkoi suojakeleillä, mutta lauantaita vasten yöllä pakkanen oli sen verran paukkunut, että aamulla pääsi mukavasti hankikannolla hiihtelemään. Jostakin syystä hiihto ei nyt kuitenkaan maistunut, ja vaihdoin aamukahvin jälkeen menovälineeni pyörään.

Viima oli jäätävä. Hädin tuskin pystyi ottamaan paljain näpein valokuvia. Pakkasta oli vain 9 astetta, mutta tuuli teki tästä yhdistelmästä hyytävän cocktailin.

Jostain syystä - ilmeisesti veden pinnan laskemisesta seuranneen jääkannen romahtamisen ja väylän aukeamisen vuoksi - joessa makoili isoja puunrunkoja pitkin matkaa. Ei niitä sinne ainakaan kukaan ole heittänyt, sen verran jämerästä tavarasta oli kyse.

Pyöräily näillä jääkeleillä vaatii nastarenkaat, pitäväpohjaiset kengät, kypärän, äärimmäistä varovaisuutta ja hitusen hulluutta.

 Tällaisen "vain leikkipaikalle" johtavan tien hiekoituksen puutteen vielä jotenkin ymmärtää, mutta..

...tätä väylää kuljetaan päivittäin töihin, kouluun, kauppaan, kotiin, mummulaan - tai sitten ensiapupolklinikalle ..

Tänään ei juuri lintuja näkynyt, ainoa eläimellisempi havainto oli

pajunkissajoukko.