Kypsän viljan voi aistia paitsi silmillään myös nenällään.
Aamuisin sumu piilottaa maiseman.
Kuten myös arosuohaukan. Siitä se kaunis harvinaisuus kuitenkin viimein meni, parin tunnin odottelun jälkeen.
Ja mikäs nyt on pyöräillessä kun menopelin voi valita kulloisenkin jahtikohteen mukaan! Kevyempää taajama-ajoon ja raskaampaa sorateille.
Kävi nimittäin niin, että yli 10 vuotta palvellut luotettava retkikumppanini anastettiin pihasta eräänä iltana tai yönä! Ei löytynyt sitten mistään, vaikka haettiin - jos nyt ihan kissojen - niin ainakin koiran kanssa.
Ja mitä tekee ekopinnari kun ei ole kulkuvälinettä? Hankkii mahdollisimman nopeasti uuden. Silmissä jo nimittäin vilahtelivat syksyiset rariteetit, jotka lentelevät kaikessa rauhassa siellä pyöräilymatkan päässä. Niinpa pinnari ottaa rahapörssin ja lähtee ostamaan pyörää. Puhelin jää kotiin, mutta hyvä vaan, puhelinriippuvuudesta on joskus hyvä rimpuilla irti.
Nostettuaan sitten uuden kaunokaisen kotipihaan pyöränomistaja näkee, että keittiön pöydällä ollut nokialainen on ottanut vastaan viestin, 10 minuuttia ennen Ainon maksamista. Varastettu pyörä on löytynyt! Tässä sitä nyt sitten ollaan: kahden pyörän loukussa.
Ja kun ei osaa valita, kummalla lähtee liikkeelle, paras saapastella ilman kulkupeliä. Hyvä niin, sillä löysin ahkeran tepastelemien jälkeen lähilammelta viimein sen tämän syksyn hittilajin, josta minulla ei ole aikaisempaa havaintoa koskaan: taigauunilinnun. Piskuinen oli kovin kiireinen: kuulin äänen, näin linnun kunnolla ja nauhoitin ääntelyä. Sitten se häipyi.
Kiitos ja tervemenoa vuoden ekopinna nro 165!
