Ekopinnavuosi 2013

On aika tehdä yhteenveto lintuvuodestani 2013.

Jonkun tietyn kokemuksen esille nostaminen on hieman hankalaa, sillä nautin joka ikisestä kohtaamisesta luonnonvaraisen eläimen kanssa, olipa kyseessä sitten piskuinen kuusitiainen kotiruokinnalla tai ketunpojan utelias lähestyminen aamunnousussa. Mutta jos nyt lähdetään liikkeelle tammikuusta 2013 ja perinteisesti säätilasta, niin samanlaisissa merkeissä mennään tänäkin vuonna: sadetta ja tulvaa. Alla kuva viime vuodelta tammikuun alusta,Ulvilan Hakanpään pelloilta.

Tosin keli muuttui kyllä talviseksi heti kuun puolessa välissä.

Olin alkuvuoden vielä vuorotteluvapaalla ja nautiskelin täysin siemauksin ulkoilusta. Kulkupelinä olivat pyörä, sukset, potkukelkka ja jalat. Lähdin usein liikkeelle jo varhain aamulla ja viipyilin ulkona niin kauan kun valoa - ja eväitä - riitti.

Lintuhavaintoja (ekopinnoja) napsahti mukavasti heti vuoden ensimmäisenä kuukautena 37 kpl, joista ison osan havaitsin kotipihasta. Kuten lehtopöllön.

Olen kuullut lehtopöllöä muinakin vuosina, mutta en ole koskaan onnistunut sitä läheltä näkemään. Pöllö siis huuteli 17.1. kotipihaan. Aluksi en sitä metsiköstä löytänyt, mutta sitten parin päivän päästä avuliaat närhet ilmaisivat huutelijan päiväunioksan. Wau.

Helmikuun mukavin havainto oli valkoselkätikkanaaras, jolla sattui olemaan tismalleen sama aikataulu kuin minulla: se oli menossa Kokemäenjokea etelään päin juuri kun minä olin tulossa hiihtolenkiltä  sitä Nakkilasta hakemasta. Tikka ei kauaa Ulvilan Pappilanlammen leppiä nakutellut, mutta juuri sen verran, että laji tuli varmistetuksi. Tämä jäikin tuon tikkalajin ainoaksi havainnoksi koko vuonna.

Lintujen kohtaaminen on välillä aikamoista sattumaa.  Maaliskuussa palasin takaisin töihin. Eräänä päivänä poikkesin ruokatunnilla kotona, ja kuulin heti pihaan päästyäni, että nyt on tinteillä kova hätä. Kaikki nokat osoittivat koti Liikistön keloa. Näinköhän siellä olisi joku peto? Ei muuta kuin kiikari ja kamera mukaan, muutama koputus ovelle ja kas...

.. varpuspöllö olisi vissiin halunnut edelleen nukkua.

Sen koommin en tätäkään lajia enää koko vuonna tavannut.

Huhtikuussa alkoi varsinainen pinnasade, uusia ropisi 44 kpl. Kun "kotipulu" saapui huhuilemaan 5.4., alkoi todellinen kesän odotus.
 

Tänä vuonna sain ensimmäisen kerran (tässä sepelkyyhkyn kanssa) myös kesykyyhkyt pihaan!

Toinen ihanainen kevätsaapuja on punarinta, jonka kauniin surumieliseen laulunsäkeeseen ei voi kyllästyä! Mukavin ääni kuului huhtikuussa kuitenkin käenpiialle, sillä se oli yllättäen Pappilanlammen puistikossa kiikittelemässä jo 21.4.

Huhtikuussa pyöräretkeni kulkivat pääasiassa Ulvilan Vainiolan pelloille. Paikka on loistava mm. hanhien havainnointiin. Lisäksi sieltä löytää erilaisia kahlaajia ja haukkoja sekä tulvakeväinä monenlaisia sorsalintuja. Täällä näkee varmasti myös metsäkauriita ja kettuja, jos on tarpeeksi aikaisin liikkeellä jos sää vain suinkin suosii...

Toukokuussa taisteltiin torneissa. Joukkueemme Ekoakat pyöräilivät Noormarkun puolella sijaitsevalle Kahaluodon tornille.

Tornilla oli  - kuinkas muuten - kylmä, eikä pinnamääräkään kovasti lämmittänyt,  mutta varjoista päätellen jossakin vaiheessa aurinkokin on näyttäytynyt. Ekopinnalista kasvoi Kahaluodosta 23:lla.  Yllätyksekseni kotimatkalla rättipoikkiväsyneenä polkiessani Ulvilassa oli pellolla kolme kattohaikaraa! Mistä ne siihen olivat tupasahtaneet?

Toukokuussa tuli pyöräillyksi muutaman kerran Meri-Porissa. Vesilintuja kun ei oikein kodin läheltä tahdo saada. Yyterin Lietteille meno vaatii aina hieman enemmän viitseliäisyyttä, kun matkaan menee pari tuntia suuntaansa, ja on pakattava eväitten ja optiikan lisäksi myös saapaat, hyttysmyrkky, lintukirja ja vaihto/lisä/sadevaatetta. Matkalla kun tulee hiki ja rannalla tuuli kylmettää nopeasti. Lietteiltä ja muualta pinnoja kertyi toukokuussa yhteensä 62 kpl.

 

Lietteillä piti käydä vielä kesä- ja elokuussakin, koska satuin paikalle aina juuri silloin, kun lajit olivat vähissä. Tänä vuonna jäi mm. pikkusieppo saamatta rantametsiköstä, samoin tundrakurmitsa ja jopa lapinsirri. Lohtua toi luhtakanan näkeminen kun se kahlaili ruovikossa - sitä kun niin harvoin pääsee katselemalla tarkkailemaan.

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku menikin sitten yölaulajajahdissa. Tänä vuonna löysin sirkkalinnut helposti. Pensassirkkeli surisi työaamuna työpaikan pusikossa ja viitasirkkelin löysin Leineperin ruukilta. Viitakerttusia kuului paljon, Ulvilassakin, mutta luhtakerttunen piti polkaista Porin Teemuluodosta. Ruisrääkkiä oli tupsahdellut ihan kummallisiinkin paikkoihin..

.. kuten tähän pieneen ruohokaistaleeseen työmatkani varrella.

Suopöllö palkitsi valvomiseni näyttäytymällä parikin kertaa Vainiolassa, mutta sarvipöllöpoikueita en havainnut lainkaan. Myös viiriäisten jahtaaminen oli tänä(kin) vuonna turhaa. 

Kesäkuun 8 pinnan jälkeen sain heinäkuussa vain yhden uuden pinnan, pähkinähakin. Sittemmin niitä oli työpaikkallani syyskuussa useampiakin saman senbramännyn kimpussa monena päivänä.

Aloittaessani lintuharrastusta luulin, että vain keväällä voi havainnoida, muuttoaikaan. Sittemmin olen huomannut, että tämä harrastus on mahdollista ympäri vuoden. Itse asiassa, syksy se vasta mielenkiintoista aikaa onkin!

Myös tämä vuosi sen näytti.  Ensin  sain syyskuun alussa niittysuohaukan Vainiolasta, sitten hiiripöllön, myös Ulvilasta ja muuttohaukan Vainiolasta. Pohjantikan kanssa kävi todella hyvä tuuri, sillä näin sen olohuoneen sohvalta, ja kerkesin kiikaroida lajin, ja vielä mennä uloskin, kunnes se häpyi. Tuurilla löytyi Porin Paarnoorista marraskuussa myös harmaapäätikka. Tikka oli minulle myös uusi elämänpinna, sillä koskaan en ole tätä lajia havainnut!

Lintuvuoteni helmi on kuitenkin lokakuun 6. päivän hippiäisuunilintu!  Havainnon tekee upeaksi se, että löysin sen "ihan itse" lyhyen kävelymatkan päästä, ja sain vielä kuunnella ja jopa nauhoittaa onnistuneesti sen laulua. Taisi olla myös ensimmäinen havainto Ulvilasta koskaan. :)

Vuoden 2013 saldona siis 173 ekopinnaa ja 3131 km pyöräilyä, molempia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kotipihasta havaitsin 73 lajia. Puuttuvista lajeista pyrstötiainen kummastuttaa eniten. Syysvaellustakin näillä pitkäpyrstöillä oli, vaan mihinkään emme sattuneet samaan aikaan. En havainnut lajia koko vuonna!?

Alla vielä äänilinkki  Saarenluodon hippiäisuunilinnun lauluun

http://www.tarsiger.com/mp3/jawetus/pro.mp3

Kiitos kaikille retkikumppaneille, kaksi - ja nelijalkaisille, tunnelmien jakamisesta, sekä aviosiipalleni kärsivällisyydestä välillä kieltämättä aivan pöllöltä vaikuttavaan pinnaryntäilyyn. Kiitos myös ahkerille Tiira-ilmoittajille, joitakin lajeja olisi jäänyt löytämättä ilman verkkovihjettä.

Oheisesta linkistä voi tarkemmin käydä katsomassa vielä havaitut lajit ja ihmetellä, miten kisan kärkinimet ovat onnistuneet löytämään yli 200 lajia!  Onnittelut!

http://www.satakunnanlinnut.fi/pinnakisat/ekopinnat?vuosi=2013

Toivotan kaikille luonnon ystäville ikimuistoisia hetkiä myös vuonna 2014!

Seija pisti tuulemaan!

Vuosi lähenee loppuaan - myrskyt sen kun yleistyvät. Perjantain ja lauantain välisenä yönä en juuri nukkunut. Yritin peittää ikkunan verhoilla, jotta uhkaavasti huojuvat kuusenlatvat eivät näkyisi. Tukin korvani tyynyyn ja harkitsin korvatulppien hakemista, jotta en kuulisi tuulenpuuskien hyökkäystä kuusien latvoissa. Ei auttanut.

Kuulin tumpsahduksen (kelo kaatui Liikistössä), puun repeytymisen (kuivan kuusen latva putosi), toisen tömäyksen (iso männyn oksa tippui) ja sitten kunnon rysäyksen!

 

Siinä se killui katon päällä, Liikistön kuusivanhus. Kello oli 3.40.

Aamulla näkyi hieman paremmin. Oikealla toisen kaatuneen kuusen latvus.

Ei päästy autolla töihin. No eipä työmaallakaan paljon tekemään pystynyt kun sähköt olivat poikki 6 tuntia. Aika avuton on pieni ihminen ilman sähköä!

 

Lauantaina puu oli raivattu ja kattokin tilkitty ensi hätään.

Sunnuntaina kuljeskelin ympäristössä katselemassa puustotuhoja.

 

Pientä jalan nostoa vaatii nyt Liikistön polulla tallustelu.

 

Kuusi on nyt vailla latvaa.

Tässä hieman isompi kuusenlatva, vapaa-ajankeskuksen polulla.

Tukipuun avulla pysytään vielä pystyssä.

Ja tässä on meidän joulukuusi, katolta hankittu!

Hyvää joulua!

Varjorallia ja muuta ulkoilua

Itsenäisyyspäivä sattui tänä vuonna mukavasti perjantaille, joten säännöllisessä viikkotyössä käyvälle käytettävissä oli kolmen päivän valot ulkoilemiseen. Se pyrstötinttikin vielä puuttuu lajilistastani...

Valot olivat kyllä oli aika himmeät, mitä nyt ohut lumivaippa hieman kirkasti maisemaa. Satunnaisen lenkkikaverini Hillan kanssa totesimme, että enää ei ole Saarenluotoon menemistä edes kumisaappailla.

No, mennään sitten läheiselle muinaismuistoalueelle Paloaseman taakse, Kellarimäkeen. Siellä pitäisi olla jokin muinainen kellarikuoppa...

Hilla avitti kuopan etsimisessä: jos ei muuten löydy, kaivan itse!

Ei näy.

Onneksi on olemassa opasteet!  Tuntuuko nyt muinaisten henkien huminaa?

Lauantaina pidettiin Porin Lintutieteellisen yhdistyksen perinteinen lintu-jouluralli. Siinä joukkueet kiertelevät Porissa ja yrittävät havaita mahdollisimman monta lintulajia. Ideologiaani ei oikein istu automatkailu lintujen perässä paikasta toiseen, mutta koska Hillalla ei ole polkupyörää, päätimme ystäväni Eijan kanssa ajaa autolla Reposaareen ja kierrellä siellä jalan.  Eija ei ollut vielä nähnyt samettipääkerttua, joten sepä ensin tavoitteeksi!

 Jaha, eipä tarvinnut olla yksin.

 

Lintukin löytyi. Tämä ei kylläkään ole samettipääkerttu vaan villamyssyeija.

Koska emme olleet pinnakisan stressissä, ehdimme nauttia maisemista..

...ja tutustua Reposaaren linnakepuistoon.

Laskimme toki huviksemme havaitsemamme lintulajit: 32 - viimeiset kotimatkalla ja Eijan piharuokinnalta. Myöhemmin luin, että voittajajoukkue oli havainnut peräti 59 lajia!  Siinä on kyllä saanut olla tarkasti suunniteltu reitti, ja hyvä pohjustus, jotta on kaikki lajit pystynyt noukkimaan päivän aikana. Onnea voittajille!

Sunnuntaina liikuskelin pikku pakkasessa vain kotinurkilla, kun koirulakin oli jo "palautettu". 

Liikistön puro oli jäässä...

..ja metsämatto oli kuin tomusokerilla koristeltu.

 

Kovin on mustavalkoinen koivikko tähän aikaan vuodesta..

Viikonlopun ulkoilut tuottivat runsaasti iloista mieltä - mutta missä pyrstötiaiset luuraavat?

Näinköhän on tulossa ensimmäinen vuosi ilman että kohtaamme näiden sievien pitkäpyrstöjen kanssa?

Marrasrauhaa

Kurakelit vaihtuivat pikkupakkaseksi, pakko päästä ulkoilemaan valoisaan aikaan! Pyrstötintti puuttuu vielä pinnalistastani - kohtaisimmeko viimein?

Lauantainen sää oli aurinkoinen - ja kirkonseudun pulutkin nauttivat siitä.

Saarenluodossa Eino oli kaatanut 17.11. muutaman haasteen polkupyörälle.

 

Hiljainen oli metsä.  Vain palokärki näyttäytyi.

Jatkoin matkaani Vainiolaan.

 

Mitä kummaa?

Einon tekosia tämäkin?  Mihinkäs nyt tuulihaukat asettuvat, jos kotitalo on romahtanut?

Kandanhanhia oli vielä kolmisenkymmentä paikalla kaukana kameran ulottumattomissa.

Sunnuntaina tankkasin valoa ja happea lähistön metsäteiltä.

 

Etunastarenkaasta huolimatta sai polkea kieli keskellä suuta, olosuhteet olivat paikoin sangen marraskuumaiset.

Oli hiljainen reissu tämäkin.  Korpit sentään tervehtivät aamuista kulkijaa. Jossakin takoi myös tikka.

Aurinko venytti matkaajan varjon sangen pitkäksi.

Lyhyt on talvinen päivä. - Ja piilossa pysyivät pyrstikset.

Harmaa on hyvä väri

Suotuisien pyöräilykelien jatkuessa päätin vielä kerran tänä vuonna polkaista meren rannalle. Sisäinen kelloni on edelleen kesäajassa, eikä lehtikään saapunut pyhäipäivänä tavoiteaikaan mennessä (6.30), joten joudin lähtemään hyvissä ajoin ennen auringon nousua (Ilmatieteen laitoksen mukaan 8.05). Verkkaiseen tahtiin ajelin hiljaisessa maisemassa  + 6 asteen lämpötilassa Kaarluodon tornille, 20 km. Ehkäpä löytäisin edes yhden uuden vesilintulajin pinnalistalleni.

Harmaaseen päivään sopii harmaa oja.

Ja harmaa torni.

Olisihan päivään sopinut harmaasorsakin, mutta sain tyytyä mustaan lintuun eli mustalintuun.  Uusi pinna tosin se, kiva.

Tullessa olin hoksannut, että Paarnoorissa ruokailee Tiira-havaintojen mukaan pähkinänakkeli, harmaan sävyinen sekin. Paluumatkan kotiin päätin tehdä toista kautta ja koettaa onneani, josko pähkinälinnulla olisi sama aikataulu kuin minulla.

Ja olihan sillä!  Taas napsahti uusi ekopinna.

Reitinvaihto kannatti.

Metsän reunustamalle tielle kääntyessäni huomasin haavikkoon lentävän jättiläisviherpeipon.Onpas iso!? Mutta mitä: se lennähti puun rungolle kuin tikka!? Sain sen kiikariini, mutta paljainkin silmin saatoin todeta että harmaa-teema jatkuu:  katselin harmaapäätikkaa, lintua, jota en ole koskaan ennen onnistunut havaitsemaan! Wau.  Olisin kyllä tutkaillut sitä kauemminkin, mutta tikka oli toista mieltä ja häipyi paikalta.

Paluureitti oli n 2 km menoreittiä pidempi. Yhteensä pyöräilykilometrejä kertyi siis 42. Pienessä tihkussa minulla oli aikaa laittaa harmaat aivosoluni töihin miettimään mitä tapahtui pyörän istuimen geeli-pehmusteelle? Sitä ei nimittäin ollut satulassani kun palasin tornilta. Etsin sitä kotona siltä varalta että en olisikaan edes laittanut sitä aamulla ahterini alle, mutta en löytänyt pehmustetta mistään. En usko sen pudonneen, koska oli aivan tuliterä, ja tukevasti satulaan istuva. Kummalliselta tuntuu myös ajatus, että joku ulkoilija olisi sen aamulla ominut omaan käyttöönsä.

Ei siis harmainta aavistustakaan, missä peffanpehmuste luurailee.

Mutta pinnasaldoni kasvoi  hienosti

171. mustalintu
172. pähkinänakkeli
173. harmaapäätikka

Ekopinnapäivä joutsenbongauksella

Perinteinen ystäväni Eijan kanssa pidettävä ekopinnapäivä osui tänä vuonna samaan viikonloppuun Birdlifen järjestämän joutsenbongauksen kanssa. Lauantainen sade siirsi pyöräilyä sunnuntaille.

 

Mutta onko tämä nyt sitten parempi vaihtoehto?

 

Jos ei näe valollista  moottoriajoneuvoa, miten sitten pikkiriikkisiä lintuja? 

 

Ei ihme, että lomalentokone joutui odottelemaan tunnin laskeutumista Porin lentokentälle ennen kuin sumuolot edes hieman paranivat.. 

Näkyvyysongelma oli myös vuosi sitten samaan aikaan, tosin toisenlaisesta syystä. Eivätkä tilhet tarvitse pitkää kiitorataa.

Nyt oli sentään lämpötila aamulla  n. 5 astetta plussan puolella.  Metsätiet olivat hieman pehmeitä mutta suhteellisen helppokulkuisia.

Kuunteluksi meni useimmat havainnot. Lähipuista näki tintit, mutta pusikosta lennähtäneet kanalinnut piti vain päätellä teeriksi, koska tällä tienoolla niitä olen ennekin nähnyt. Käpytikasta sain sentään profiilia kuvaan.

Metsäreissun saldo oli mukavat 25 lajia. Sumu ehkä osaltaan myös auttoi, sillä tähänkin pusikkoon oli tipahtanut lehtokurppa, jonka säikäytin lentoon pysäköimällä kulkupelini lähes sen viereen.

Puolentoista tunnin pyöräilyn jälkeen olikin sitten kotona energiatankkauksen aika. Miten voikaan kahvi ja hillovoileivät maistua niin taivaallisilta!

Jatkoin patikoimalla lähimaastossa. Joku muukin oli ollut energiatankkauksella.

 

Tällä juomalla saa näköjään voimia vähän liikaakin.

 

Sumun vaikutus yllättäviin havaintoihin alkoi varmistua entisestään, sillä onnistuin tallentamaan metsäkauriin peräpeilin melkein kotipihasta!  Enpä ole moista perää ennen Liikistön metsäpläntiltä löytänyt. - Ja täältäkin nousi lehtokurppa!

Iltapäivällä pyöräilin Vainiolaan laskemaan ne joutsenet.

Homma oli helppo, sillä pellolla oli kaksi laulujoutsenta. Tunnin kaukoputkeilun aikana määrä kasvoi sentään 11:een. Yksikään niistä ei tosin osunut alla olevaan tuhruiseen otokseen.

Kanadanhanhien joukossa ruokaili myös kaksi valkoposkea. Löysin myös sinisuohaukan, ja kanahaukka lensi niin läheltä, että pystyin määrittämään sen nuoreksi linnuksi rinnan pystyraidoituksen perusteella. Hieno havainto oli 15 pulmusen parvi, jota en kyllä olisi pystynyt määrittämään ilman kaukoputkea.

Päivän aikana havaitsin kaikkiaan 39 lajia, mikä on uusi ennätys. Ja voitin Eijan :) Silti puuttumaan jäivät esim. palokärki ja fasaani.

Ja tämä vielä torstaina työpaikan nurmikolla tepsutellut västäräkki.

 

Lintu vaikutti suhteellisen pirteältä, mutta kiire tulee, jos meinaa etelän-lennolle vielä ehtiä!

Ekopinnasaldoani (170)  koko vuodelta  ei tämän päivän retkeily kasvattanut. Kaipaamiani pyrstötiaisia ei sumukaan eksyttänyt reitilleni.