Kun saavuin aamuiselta 36 km:n pyörälenkiltä, nelijalkainen hoidokkini tuijotteli sen verran loukkaantuneen näköisenä, että pakkohan tuo oli metsään viedä! En ollut käynyt vähään aikaan Nakkilan ja Ulvilan rajalla sijaitsevalla Ruskilankoskella, joten se olisikin sopivan helppo ja mukava ratkaisu.
Edellisen päivän kaatosade oli vesittänyt tien, mutta Hillan mielestä lätäkköjä piti kaivaa vielä lisää.
Tämä maan kuluma ei ole syntynyt yhdellä kaatosateella. Eikä useammankaan nelijalkaisen kaivamana.
Kuten eivät nämäkään "ilmajuuret". Taustalla alhaalla siintää vaaleana Kokemäenjoki.
Aivan rannassakin oli tuulenkaatoja.
Koskella oli hiljaista.
Yksi kalastaja valui veneellään virran mukana kohti Poria, mutta hän olikin ainoa joessa kelluva "elollinen". Ei vesilintuja, ei lokkeja, ei edes sepelkyyhkyjä. Tiaisia sentään liikuskeli metsikössä.
Polun varrelta löytyi ihanaa jäkälämattoa. Mutta mika kumma varoitusmerkki tuolla liehuu?
Varokaa metsän Tapiota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti