Säpissä

Pääsin mukaan veneen täytteeksi, kun "lintuystäväni" vei vieraitaan tutustumaan Säpin majakka-saareen ja lintuasemaan. Häpeäkseni tunnustan heti alkuun, että en ole paikassa koskaan ennen vieraillut, meno on jäänyt aina suunnitteluasteelle. Mutta nyt onnistui - kiitos Marjolle!

Olin ottanut mukaan varusteita sen mielikuvan mukaan, jonka olin luonut paikasta etukäteen. Ensimmäisen puutteen havaitsin jo veneessä: penkit olivat märät ja istuinalusta kotona! Onneksi matka oli lyhyt (Porin Kuuminaisista n. 20 min.), Birdlifen lippis sen verran paksua materiaalia ja housut sen verran vedenpitäviä, että ei tarvinnut aivan märin takamuksin veneestä nousta.

Seuraavaksi olin kuvitellut, että rantautuessa paikalta avautuu laajat näkymät merelle: ei tarvitse kuin nostaa reppu ja koota kaukoputki, asettautua asemiin ja odottaa. Lintuja menisi pilvin pimein, ja ruokkikin näkyisi, sillä sellaista siivekästä en ole koskaan elämässäni havainnut! No, majakkasaarihan on aika suuri, n. 120 ha ja asemarakennuksen ympäristö metsäinen, joten olisi kyllä vain kannettava tarvikkeet parempaan näkyvyyspaikkaan. Lähdimme siis retkikumppanini Anjan kanssa hakemaan polkuja, joita saamaamme karttaan oli piirretty.




Muutaman ylimääräisen kierroksen jälkeen löysimme viimein sopivalle rannalle, mutta edessä oli sitten aita. Saaren ainoa yksityismökki hallitsi aluetta siitä eteenpäin. Saimme kuitenkin katsella joitakin valkovikloja ja lokkeja. Ja kun tarve yllätti, helpotuskoppi löytyi myös. Vessana se oli ihan tilava, mutta olen nähnyt tällaisen myös saunakäytössä!

Aseman kautta kokeilimme taas uuteen suuntaan. Polku hukkui välillä heinikkoon, jalkoihin piti tuijottaa tarkasti kivien, mutakuoppien, "liukumiinojen" ja käärmeiden takia. Hyttyset vaikuttivat erityisen ärhäkkäiltä. Miksi ihmeessä en ole hankkinut vieläkään sitä kevyempää kaukoputken jalustaa!? Ja piti vielä kamerakin raahata mukaan. Reppukaan ei tunnu kevenevän, vaikka evästeltykin jo on. Varavaatteitakin kulki mukana - jos vaikka tulisi kylmä!?  Hah.

Asema-alue on nykyään aidattu, jotta ihmiset pysyisivät aloillaan - ei - vaan jotta nautakarja ja Korsikasta aikoinaan tuodun muflonilampaiden jälkeläiset malttaisivat pysytellä vähän kauempana.  Näimme molempia otuksia kiikarietäisyydeltä, vieressä pienemmän "käyntikortti".

Loppujen lopuksi huomasimme sitten kiertäneemme lähes koko saaren. Paras lintupaikka oli Hanhiston puoli, jonka lietteille oli iltapäivällä kertynyt aikamoinen joukko kahlaajia: suosirrejä, kuovisirrejä, isosirrejä, tyllejä, karikukkoja, vikloja ym. Paikalla olleesta tundrakurmitsasta emme saaneet väännetyksi siperiankurmitsaa sitten niin millään, vaikka sellainen oli kuulemma edellisenä päivänä saarella havaittu.

Koska majakan ovi ei ollut säpissä, päätin kiivetä kaikki 140 rappusta ja käydä heiluttamassa Anjalle huipulta. Ylhäällä meni kuitenkin ns. pupu pöksyyn huomatessani, että rappujen jälkeen piti vielä kiivetä tikkaita ja ryömiä pienestä kolosta ulkotasanteelle. Kirjoitin nimeni ylhäällä vieraskirjaan ja kiersin rappuja nolona takaisin alas. Ulkona huomasin, että majakan yläkaide ylti siellä seisovia miehiä hädin tuskin yläreiteen. En katunut katumistani.

Seuraava aamuna yllätyin: minulla on lihaksia, joiden olosta en ole ollut tietoinen! Esim. veneeseen laskeutumis-, veneestä kiipeämis- ja majakkarappuslihakset, hyttysenhuiskimis-, käärmeenväistämis- ja kaukoputkenraahamismuskelit sekä veneenkeikutusjänteet. Punnitsin raahaamani välineistön kotona:  pelkkä optiikka ja lintuopas painoivat 10 kg! Lisäksi pari litraa nesteitä, runsaat eväät ja ne tuiki tarpeettomat varavaatteet. Hullua touhua!