Odotin innolla retkikumppanin vaihtoa kaksipyöräisestä nelijalkaiseen. Tekisin pitkiä kävelylenkkejä ja tutkailisin maailmaan kirsu-vetoisesti. Löytäisin varmaan jotain sellaista, mitä polkupyörän päältä ei välttämättä näillä aisteilla huomaisi. Tiesin jo etukäteen, että Hillalla, tällä "Viipurin vahtikoiralla", on tarkka vainu - etenkin oravien ja myyrien suhteen. Metsässäkin se oli tottunut liikkumaan. Varmasti löytäisi lintujakin hyvin. Niinpä pakkasin reppuun evästä, kiiikarit ja kameran, valjastin Hillan ja lähdin innokkaana matkaan.
No, aina ei käy kuten suunnittelee. Hilla oli reitistä eri mieltä. Tylsää kävelytietä, ei oravia eikä myyrän myyrää. Oma emäntäkin oli lähtenyt edellisenä päivänä reissuun. Ei huvittanut. Ja vähän pelottikin: oudot maisemat, eri ulkoiluttaja. Ja kun ei puhetta ymmärrä, millä sitten selität, että kolmen kilometrin päästä pääset oravia vainuamaan! Tahtoo takaisin!
Joten pyörällä matkaan! Päätin polkea Porin puolelle, Pinomäkeen.
Ihana elokuinen aamu! Syksyn saapumisen huomaa kypsistä väreistä.
Maisema muuttuu. Tähän Honkaluodon pellolle on noussut kesän aikana muutama uusi teollisuushalli. Lintupellot supistuvat, harmi. Onni onnettomuudessa: uusi tie johti läpi joutomaan, jonka kasvit tarjoavat ravintoa linnuille ja perhosille - ainakin ennen kuin alueet "siistitään". Siinä oli mukava kuunnella ja katsella kiuruja, haarapääskyjä, västäräkkejä sekä kivi- ja pensastaskuja.
Huomenna yritäin nelijalkaisen kanssa uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti