Pöllöilyä

Tämän vuoden ekopinnatavoitteestani (lintulajit, jotka on havaittu ekologisesti omaa energiaa käyttäen, esim. kävellen tai polkupyörällä) puuttuu vielä kutkuttavat neljä lajia. Ahkeralla etsimisellä ja polkemisella ne saattaisi vielä saada ennen joulua. Ulvilan Kullaalla on oleillut muutamia päiviä samassa paikassa hiiripöllö, joten se voisi olla löydettävissä suhteellisen helposti. Tai sitten ei.

Matkaa yhteen suuntaan tulee runsaat 16 km. Ihan sopiva etäisyys, mutta sääennuste ei taaskaan povaa suotuisaa keliä. Sadetta ja tuulta riittäisi. No, onhan minulla jo hyviksi koetut sadevarusteet, paitsi vedenpitävä päähine, joka on vasta tilattu.  Perillä on kuitenkin  kahvila, johon voisi mennä kuivattelemaan ja odottelemaan, jos vettä tulee aivan kaatamalla. Ja jos - tai kun - lintua ei näy.

Lähdin polkemaan reippaasti kohti Kullaata, pettymykseen varautuneena - lintu kun osaa lentää ja muuttaa paikkaa aika nopeasti!  Oli vielä pouta, ja taivas vähän rakoili, ei näyttänyt sateiselta. Meno maistui oikein mukavalta.

Olin päässyt vajaat kaksi kilometriä eli polkenut ylämäen alun Ulvilan vesitornille, kun satuin vilkaisemaan metsikön reunan takana olevalle pellolle. Joku möykky oli langalla, sähköpylvään hattu luultavasti. Oli niin hämärääkin vielä, kello oli pari minuuttia valle yhdeksän aamulla. Pysähdyin kuitenkin ja nostin kiikarit silmilleni. Pöllö!

Menin lähemmäs. Hiiripöllö!! Mitä?! Senhän piti olla Kullaalla! Olin varautunut polkemaan sen takia yli 30 km - ja nytkö pääsen neljällä? Miten voi olla iloisesti yllättynyt - ja samalla pettynyt?!? Tähänkö nyt tämän päivän ulkoilu jää? Todennäköisyyslaskennan mukaan ei nimittäin kannata tähän vuodenaikaan toivoa enää toista uutta pinnalajia samalle retkelle.

Kuvasin pöllöä, tämän lähemmäksi en päässyt ennen kuin hiirenpurija lensi sivummalle. Otoksesta kuitenkin näkyy, että lajinmääritys on oikea.

Koska sade ei vieläkään ollut alkanut, ja tuuli pysyi aisoissa metsän keskellä kulkevalla tiellä, ulkoilutin itseäni ennestään tutkimattomalla maaperällä. En löytänyt muuta kuin hiljaisuutta ja metsäntuoksua, mutta nehän ovat aina ihania!

Käännyin sitten Nakkilan suuntaan, ja poljin maalaismaisemassa ja metsätietä Ulvilan Ravanin kautta kotiin. Lupiini on sitkeä sissi: pukkaa kukkaa vielä lokakuun puolessa välissä!

Enpä malttanut taaskaan olla ottamatta kuvaa pihlajanmarjoista - kotipihan puut kun tyhjenivät eilen satapäisen rastasparven toimesta!

Kun pääsin kotiin, alkoi sataa ihan reippaasti. Kerrankin näin päin! Pinnamääräni on nyt siis 167, joten ulkoilua on tiedossa jatkossakin. :)