sunnuntai 7. lokakuuta 2012

EuroBirdwatch 6.-7.10. Tulvaa ja tipuja, osa 2

Eilinen vilu on karkoitettu, joten uutta retkeä putkeen! Sääennuste ei ollut kovin lupaava, mutta onpa nyt hyvä tilaisuus testata sadevarustusta.

Polkaisin sitten yltiöoptimistisesti kiertäen Porin metsän kautta Ulvilan Vainiolaan, kun ajattelin löytäväni Isostamäestä pöllön! Ainoa pöllö koko mäellä taisin olla minä itse, sillä alkumatkan västäräkkien ja laulavien kottaraisten jälkeen en löytänyt mitään erityisempää. Paitsi Ilmailuopiston, jonka sijainti on minulle ollut tähän asti hämärän peitossa. Taas kerran tuli huomatuksi, että ihan lähelläkin on tuiki tuntemattomia teitä - ja niin mukaviakin vielä. Luulenpa, että pyöräilen tätä metsä- maaseutureittiä useamminkin!

Takaisin Vainiolaan päästyäni olinkin sitten testannut varusteitani jo tovin. Lähes koko ajan satoi, eikä poutaista taukoa juuri ollut.  Maisemat näyttivät tälläkin puolella lintupeltoja aika vetisiltä.




 Eilinen 400 siivekkään lokkilössi oli edelleen paikalla. Linnut lentelivät paikasta toiseen, ja niiden saaminen samaan kuvaan oli toivotonta. Laskin myös 230 sinisorsaa, joiden joukossa uiskenteli kuutisenkymmentä haapanaa ja jokunen tavi. Tunnelma oli kuin keväällä ikään!


Kanadanhanhet olivat aivan tien vieressä. Ne eivät juuri ihmistä pelkää, jos malttaa olla rauhallisesti ja välttää nopeita liikkeitä. Kauempana oli myös metsä- ja merihanhia. Yksinäinen haarapääsky näytti hieman orvolta viilettäessään kohti etelää. Niittykirvisellä ja kiuruilla oli vaikeuksia löytää sopivaa laskeutumispaikkaa, kun joka paikassa oli vettä!


Kotimatkalla en malttanut olla pysähtymättä Kokemäenjoelle. Vesi oli värjäytynyt aivan ruskeaksi.


Kotona totesin, että vaatteeni kestivät märkää hyvin. Sadeviitta suojaa mukavasti, mutta goretex-housujen lahkeet olivat hieman kostuneet, kun kenkien päältä oli imeytynyt sisävuoriin vettä. Ainoa vakavampi puute on edelleenkin silmälasinpyyhkijät. Paperinenäliinan kaivaminen märin hanskoin milloin mistäkin taskusta tuntuu niiiiiin vaivalloiselta. On se kumma, että rillinkuivaimia ei kukaan  vielä ole keksinyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti