Perjantainen kehrääjän-etsintä meni mönkään, sillä en jaksanut odottaa yöhön. Tiesin siis jo etukäteen, että yritys oli tuhoon tuomittu. Muuten oli kyllä aivan ihanaa polkea uusia reittejä kymmenen vuoden takaisen kartan opastamana - huomaamaan, että kartasta puuttui pyöräilijälle oleellisia asioita... Tuorsniemen uudella asuntoalueella piti oikein vanhanaikaisesti pysähtyä kysymään tietä. Mutta sitten meno jatkui suurin piirtein suunnitelmieni mukaan, vaikka jotkut reitit olivat Preiviikissäkin ihmeellisesti hävinneet...
49 km:n iltalenkillä ainoat suuremmat lintuparvet olivat äestystä seuraavat lokit.
Ja suurimmat itikkaparvet löytyivät pieniltä metsäteiltä, joille poikkesin siltä varalta, että joku höynähtänyt kehrääjä tai edes pöllö sattuisi juuri tuolloin ilmoittamaan olemassaolostaan. Ei sattunut. Paitsi itikanpisto.
Takaisin tullessa pyöräilin Vainiolan kautta, jos vaikka joku vinksahtanut viiriäinen sattuisi olemaan äänessä. Ei ollut.
Vain yksinäinen ketunpentu tuijotteli takaisin.
Kun saavuin kotiin klo 23.15, kehrääjät varmaan aloittelivat yösurraustaan. Totesin, että minusta ei taida olla yökyöpeliksi.
Niinpä ryhdyin aamuvirkuksi.
Sunnuntaina kello 4.50 Kokemäenjoki näytti tällaiselta.
Harmaahaikara oli aamukalastuksella.
Kello 7 Yyterin Lietteiden pitkokset odottelivat tallaajia.
Ratsut jätettiin hyttysten armoille. Ei paljon kiinnostanut pysähdellä ennen rantaa, sillä pisteliäät verenimijät surrasivat joka puolella - myös hupun sisällä.
Rannalla ja vedessä oli runsaasti lintuja ja edessä oli tuntien seulonta. Silti emme löytäneet haapanoidenkaan joukosta harmaasorsaa tai mitään muutakaan uutta räpyläjalkaa. Mutta meille kelpasi kyllä pinnaksi punakuiri, ja minulle myös mustaviklo.
Haaveena oli kuulla luhtahuitti, kun se edellisellä kerralla jäi havaitsematta.
Tämä on kylläkin suosirri. Piti kuvata kun päästi pokkarietäisyydelle. Siinä sitä sitten ihastellessamme luhtahuittikin piiskasi sarjat. Hienoa!
Mutta vielä hienompaa oli kuulla ääni, joka lähti toisesta luhdan yöhuutelijasta, luhtakanasta. Kaiken kukkuraksi saimme sen putkella myös näkyviin!! Siellä se lymyili ruovikon reunalla punainen nokka välkkyen. En ole tuota piilottelijaa koskaan ennen nähnyt, vain kuullut sen porsaan kiljuntaa muistuttavan äänen. Tänään siis onnisti todella!
Kelpasi siinä mennä juomaan kuumat pinnakahvit uudelle kuumalle Lankoorin lavalle. Lintujahan siellä ei pysty tähän aikaan juuri havaitsemaan, kun väreily estää senkin lopun näkymän, minkä pitkäksi venahtanut ruovikko paljastaa.
Saldona sunnuntailta 57 km ja uudet ekopinnat:
157. mustaviklo
158. punakuiri
159. luhtahuitti
160. luhtakana
P.S. Taidan mennä huomenna autolla töihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti