Juhannuksena hiljenee?

Juhannus on lintuharrastusvuodessa eräänlainen välietappi, ainakin minulle. Kevään muuttajat ovat asettautuneet, ja äänekkäimmät konsertit on konsertoitu. Kiihkeä elämä asettautuu, kun linnut häärivät jälkikasvun hoitamisessa. Myös lintuharrastaja voi vetää henkeä, kun ne tavallisimmat yölaulajat ja suristelijat on löydetty. Öisin voisi vaikka nukkua!

Voi vain muistella aikaa, kun kevään ensimmäinen pihasolisti, antennissa laulava mustarastas piti ärsytykseen asti hereillä, ja kun se armahti ja vaikeni, laulurastas aloitti. Sitten alkoivat satakielien jankuttavat säkeet ja viimeisenä, vieläkin, mustapääkerttu yrittää laulun tyngällään pitää nukkujan valvojana. Parhaimmillaan äänikeitos oli todella tuhtia ja uneen tunkeutuvaa, monien lajien kilpalaulantaa. Oman mausteensa soppaan toi vielä lintuharrastajan korva, jolla on taipumus olla valppaana, myös unen läpi. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä rariteetti pihaan laskeutuu! 

Enää ei siis voi syyttää lintuja huonoista yöunista, ei edes kirjosieppoa.

 

Paitsi juhannuspäivänä. Jo perinteiseksi muodostunut juhannuspihapinnakisamme ystäväni Eijan kanssa oli alkanut klo 00.01, mutta koska tänä vuonna ei lehtokurppaa ole liiemmin näkynyt ja  satakielikin on jo - poikkeuksellisesti kylläkin kevään lämpöaallosta johtuen - vaiennut, päätin katsella unipinnoja alkuyön ja herätä virkeänä? kello viisi. Unen läpi kuulin jo mm. punarinnan ja mustapääkertun, joten pinnoja oli valmiiksi kaksi kun vääntäydyin pihaan.

Siinäpä sitä sitten noukittiin pihasta saalista ja nautittiin hiljaisuudesta - vaikkakin täytyy todeta, että ihmis-liikennettä oli huomattavasti enemmän kuin "normaalina" sunnuntai-aamuna. Sää oli mainio, eivätkä hyttysetkään tällä kertaa kiusanneet. Kello kahdeksaan mennessä oli 28 lajia koossa. Tiltaltit ja peipot ovat ilmeisesti aloittaneet uudet pesinnät, koska useammat koiraat lauloivat kilpaa. Tiaispoikueita oli liikkeellä ja punarinnat sekä kirjosiepot joutuivat oravajahtiin tuon tuostakin pesäänsä puolustaessaan. Mukavin havainto oli pihan yli lentänyt harmaahaikara, sillä sitä en ole juuri muina vuosina onnistunut pihasta huomaamaan. Käpylintuja oli paljon liikkeellä. Mutta tikkaperhe oli sopivan epäsopivasti häipynyt kotikolostaan, enkä loppujen lopuksi saanut tikkaa silmiini tai korviini koko päivänä.

Kun pihastaijaus alkoi kyllästyttää ja pienet väliunet tuli nautituksi, pyöräilin maalaismaisemiin Nakkilaan. Anolan suoralla oli aivan ihastuttavasti jätetty tien pientareet niittämättä, ja ohdakkeet koristivat lähes koko suoraa. Juhannuksen aikaan ruisrääkkiä kuulee vielä, niin nytkin. Yksinäinen narisija äänteli aivan tien pientareella. Tänä vuonna rääkkiä on sattunut kohdalleni ihan kiitettävästi - viime vuonna etsintä alkoi jo kääntyä stressin puolelle, niin tiukassa laji oli.

Muuten alkoi olla aika hiljaista. Pensaskerttuja kuului vielä, ja tervapääskyt tietenkin kirkuivat taivaalla.

Jossain vaiheessa oli satanut reilumman puoleisesti, koska keskelle niittyä oli jäänyt lätäkkö. Kun tarkemmin pysähtyi katsomaan, huomasi, että västäräkkien joukkoon oli laskeutunut 18 liroa!

Ne sulautuvat hyvin maastoon, eikä ilman kiikareita olisi nähnyt kuin muutaman.

Tulvaa oli myös Vainiolassa.

 

Siellä pyöräilin aattoiltana. Se on varmin paikka kuulla piskuisen viiriäisen ääntelyä, jos sellainen vain ylipäätään on sinne saapunut. Viiriäinen onkin oikeastaan se viimeisin saapuva laji, jota voin etsiskellä kotikunnastani.

Ekopinnamäärää on enää vaikea kasvattaa ihan lähiseuduilta. Jostakin voisi löytää sarvipöllöjen poikaset, jos jaksaisi hämärissä pyöräillä. Ja kehrääjän, mutta sen etsintä on ehkä hieman liian vaateliasta ja pimeää puuhaa, joten siitä taidan tinkiä.

Ehkäpä edessä on siis Yyterin-reissu. Kahlaajien syysmuutto alkaa aivan pian!

Ja loppujen lopuksi sain siis juhannuspihapinnoja 29, sillä tikli poikkesi ehtoolla pikaisesti aidan päällä. Ja Eija voitti, tietysti, lajeja 42!  Onneksi olkoon, taas kerran!

Ja ekopinnamääräni pysyi samassa, 156.