Korvat höröllään

Nyt viimeistään on viritettävä kuuloaisti, sillä maisemiin tupsahtelevat etelän-matkaajat alkavat käydä yhä pienemmiksi ja piilottelevammiksi. Joka kevät on palauteltava mieliin erilaisia laulunsäkeitä, piipityksiä, kaakatuksia, säksätyksiä, tsirputuksia ja jos jonkinkuuloista kevätkiihkoa. Ja kun ensimmäinen pensaskerttu sitten laulaa pari säettä suoraan edessä olevan risukasan uumenissa paikassa, jossa ei ole lajia ennen tavannut, määrityksestä tuleekin visainen. Siinä jo hetken luulee löytäneensä jonkin eksoottisemman lajin. Jos lintu lisäksi vielä hiljenee ja piilottelee, niin saa tehdä aika pitkään jahtauskiikarointia, jotta sitten nähtyään viimein uskoo, että kyse on tuiki tavallisesta pensaskertusta!

Ja valokuvaahan on tuolloin ihan turha pikkupokkarilla edes yrittää. Alla karkuunlähtötempussa leppälintu.

 
Parempi kuvata paikallaan pysyviä kasveja. Liikistössä käy äitienpäivänä perinteisesti aikamoinen trafiikki, kun perheet hakevat valkovuokkoja onnittelukimppuun.

Tai siirtyä kesyihin nisäkkäisiin.

Mutta vielä äänistä. Aikaisemmin keväällä saattaa helpolla tulla kottaraisten höynäyttämäksi. Jos nimittäin kuulee kuovin puhelinlangalta, voi olla varma, että se on kottarainen. Myös laulurastas osaa saman matkimistempun, mutta yleensä silloin ääni tulee kuusenlatvasta, mikä sekään ei ole kuovin paikka. Osaapa talitiainen, varis ja närhikin välillä laittaa vipinää kinttuihin, kun pitää käydä varmistamassa, kenestä moinen omaperäinen äännähdys oikein lähti.

No, onneksi viita- ja luhtakerttuset eivät ole vielä saapuneet, sillä silloin vasta kuulonerottelukykyä tarvitaan, kun samasta linnusta lähtee useiden lajien laulut!

Kuluneen viikon aikana olen kuullut uusina ekopinnoina (osan myös etsimällä nähnytkin)

117. pensastaskun
118. mustapääkertun
119. hernekertun
120. peltosirkun
121. pensaskertun
122. satakielen
123. sirittäjän ja
124. käen 

On mukavaa kun joka päivä havaitsee jotakin uutta!