Kaivoin siis ulkovarastosta vaihteen vuoksi äidiltäni perityn potkukelkan. Plussakeli saattaisi olla jalaksille sopiva.
Tässä kohtaa se olikin.
Mutta sitten ahkera hiekoittaja oli sorastanut ajoradan.
Onneksi metsän eläimiä varten ei tarvita hiekkaa! Mutta vähän turhan kapeaksi oli polku jäänyt. Ja suojakeli alkoi jo upottaa...
Harmaata, harmaata, vettä tihkutti. Mihin ne talvipakkaspäivät katosivat?
Lintujakaan ei juuri näkynyt, mitä nyt variksia ja varpusia, muutama tiainen ja viherpeippo. Ja nämä kukot.
Ulvilan kirkon kohdalla kävelytie olikin jo niin sulanut, että kelkkaa piti paikoin kantaa. Toivottavasti ei ollut ensimmäinen ja viimeinen kelkottelureissu tälle talvelle!
Tiesittekö muuten, että potkukelkka(kin) on tullut Suomeen Ruotsista ( v.1889 Furuhjelmin kaksospojat saivat ikiomat potkurit) ja että Suomessa myydään vuosittain n 30 000 potkupeliä. Määrä on kolmannes maailmanmarkkinoista, sanoo Wikipedia. Luulisi noita potkuttelijoita sitten näkyvän raitilla enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti