sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Hitaasti mutta epävarmasti

Elokuu tuli ja meni.


 Kesä vaipuu syksyisen usvan syliin.


 Veneet lipuvat pian talviunille.

Vilja kypsyy.


Mutta lintuharrastaja etsii niska kenossa pinnoja.

Tavoitteeseen - 140 - on matkaa, koossa vasta 133.

Nuolihaukka piti olla satavarma, joka vuosi se on tullut kotimetsikön keloon valokuvattavaksi. Olisko se tässä?


No, ihan kiva, mutta väärä peto: varpushaukka.

Entä tämä?


Joskus pikkulinnut säikähtävät sepelkyyhkyä, sen verran haukkamainen lentotyyli sillä toisinaan on. Mutta nuolihaukaksi se ei väänny.

Nurmikoltakaan sitä ei löydä.



Sillä se on syksyisin enemmänkin keltavästäräkkien matto. Pinna nro 134.

Kävi kuitenkin lopulta niin, että nuolihaukka tuli kuin tulikin pihasta nähdyksi ja jopa istahti keloon.   Mutta kun sain kaukoputken ja kameran valmiusasemiin, jalolintu päätti häipyä.  Numero 135:stä tallentui kuva siis vain ekopinnarin aivosoluihin.

Kuten myös pinnasta 136. Peltopyy! Niitä oli seitsemän yksilön parvi, joka lähestyi äännellen ojan piennarta. Kun seisoi hiljaa paikoillaan, saattoi nähdä yhden jos toisenkin kurkkivan heinikosta ja ikään kuin pohtivat ääneen, onko niiden näkemä hahmo yllättäen reitille kasvanut puu, vai joku mitä pitää säikähtää. Pienen pohdinnan jälkeen kanalinnut päättivät että olen pelottava ja karkasivat ilmaan.



Matkaa pinnatavaoitteseen on vielä 4 lajin verran. Edetään siis hitaasti mutta ei todellakaan varmasti. Tilhi saapunee runsaislle pihlajanmarjoille syksymmällä, mutta kolmen muun uuden lajin - esim.varpus- ja hiiripöllö sekä koskikara - kanssa pelaaminen on kyllä sattuman kauppaa. Eikä niitä ainakaan kotisohvalta näe!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti