Aloitin heti auringon noustessa. Kyllä oli hiljaista. Punarinta oli häipynyt maisemista eikä Pappilanlammella uinut edes tyhjää tölkkiä.
Vanhan pappilan omenapuut olivat sentään houkutelleet viisi räkättirastasta näytille - tai siis piiloon.
Jokirannan tikkapuissa ei ollut elämää. Valkoselkätikkoja on näkynyt tänä syksynä vähän siellä sun täällä - tai siis oikeastaan vain SIELLÄ, sillä minä olen onnistunut välttämään kohtaamisen lajin kanssa.
Tsätä kolosta sitä ei kuitenkaan varmaan kannata etsiä...
Jatkoin matkaa kohti Saarenluodon lehtoa.
Jokirannassa on joskus nähty kuningaskalastaja, mutta tästä sitä pinnaa ei saa.
Mikähän kuningasajatus tässä on ollut - soutupaatista sukellusvene?
Saarenluodon lehdon lampareessa ei sukellellut ketään. Mihin kaikki linnut ovat lentäneet? Eija oli jo löytänyt KAKSI valkoselkätikkaa, hiiripöllön ja vaikka mitä!
Majavat kyllä olivat olleet liikkeellä, lisää isoja haapoja oli järsitty kumoon!
Tällä menolla loputkin vanhat haavat on muutaman vuoden päästä pistelty parempiin suihin.
Mutta missä niitä lintuja oikein piileksii?
Lepikkoa oliis tarjolla yllin kyllin, lahopuuta nakuteltavaksi. Hakkuujälkiä olikin näkyvissä, vaan ei itse hakkaajaa!
Parasta häipyä välillä tankkaamaan, kaloreita siis.
Vaihdoin apostolin kyydin samalla polkupyörään ja sutkautin Vainiolaan. Vastaan tuli autolla lintumies Kari, joka kertoi että ei ollut havainnut paikalla mitään kiinnostavaa.
Jaaha. Eijalla oli koossa jo kolmatta kymmentä, minulla 19. Mistäpä niitä pinnoja nyt vääntämään?
Mutta mikäs patti tuolla on?
Piekana!
Niitä oli lopulta kolme! yksilöä, jotka innostuivat syystunnelmassa kisailemaankin hieman keskenään. Lintujen saaminen samaan kuvaan oli minun taidoilleni ja pokkarilleni kuitenkin jo mission impossible.
Pellolla huomasin myös tuulihaukan, joten taas tuli toteen näytetyksi, että pyöräillen havaitset enemmän!
Eikä siinä vielä kaikki.
Vainiolan toisella puolella, Hakanpäässä, oli päättömiä kottaraisia ja ...
.. latoa vahtiva isolepinkäinen.
Poikkesin sitten samalla Massin metsässäkin. Tikkoja oli ja kuivia tukkipinojakin ruokapöydäksi, mutta kaikki nakutukset kuuluivat käpytikoille. Varpushaukka sentään ilahdutti ja - pyy!
Tämän viehättävän herran tepastelun jälkeen olinkin jo valmis niputtamaan pinnat ja lähtemään tyytyväisenä kotiin päin.
Paluumatkalla napsahti sitten vielä pyrstötiaisista vuodelle uusi ekopinna, joten päivä oli vallan mainio! Sitä paitsi, tuli tasapeli: 35 lajia kummallekin kisaajalle. Se on ihan hyvä saldo.
Tässä vielä lista havaitsemistani lajeista:
1. varis 2. urpiainen 3. naakka 4. talitiainen 5. sinitiainen 6. harakka 7. räkättirastas 8. fasaani 9. keltasirkku 10. punatulkku 11. laulujoutsen 12. hippiäinen 13. käpytikka 14. kanahaukka 15. viherpeippo 16. mustarastas 17. närhi 18. töyhtötiainen 19. kuusitiainen 20. sinisorsa 21. kesykyyhky 22. pikkuvarpunen 23. tuulihaukka 24. piekana 25. lokkilaji 26. varpunen 27. puukiipijä 28. kottarainen 29. korppi 30. isolepinkäinen 31. hömötiainen 32. pyy 33. varpushaukka 34. käpylintu 35.pyrstötiainen
- Ja piti vielä sanomani, että kaloreita paloi 35 km:n verran: 30 pyöräillen ja 5 kävelleen. Ulvilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti