sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Viikonlopun pinnatunnelmia

Päätin viikonlopun aikana sitkeillä edes muutaman uuden ekopinnan.

Perjantainen kehrääjän-etsintä meni mönkään, sillä en jaksanut odottaa yöhön. Tiesin siis jo etukäteen, että yritys oli tuhoon tuomittu. Muuten oli kyllä aivan ihanaa polkea uusia reittejä kymmenen vuoden takaisen kartan opastamana - huomaamaan, että kartasta puuttui pyöräilijälle oleellisia asioita... Tuorsniemen uudella asuntoalueella piti oikein vanhanaikaisesti pysähtyä kysymään tietä. Mutta sitten meno jatkui suurin piirtein suunnitelmieni mukaan, vaikka jotkut reitit olivat Preiviikissäkin ihmeellisesti hävinneet...


49 km:n iltalenkillä ainoat suuremmat lintuparvet olivat äestystä seuraavat lokit.

Ja suurimmat itikkaparvet löytyivät pieniltä metsäteiltä, joille poikkesin siltä varalta, että joku höynähtänyt kehrääjä tai edes pöllö sattuisi juuri tuolloin ilmoittamaan olemassaolostaan. Ei sattunut. Paitsi itikanpisto.

Takaisin tullessa pyöräilin Vainiolan kautta, jos vaikka joku vinksahtanut viiriäinen sattuisi olemaan äänessä. Ei ollut.


Vain yksinäinen ketunpentu tuijotteli takaisin.

Kun saavuin kotiin klo 23.15, kehrääjät varmaan aloittelivat yösurraustaan. Totesin, että minusta ei taida olla yökyöpeliksi.

Niinpä ryhdyin aamuvirkuksi.


Sunnuntaina kello 4.50 Kokemäenjoki näytti tällaiselta.


Harmaahaikara oli aamukalastuksella.


 Kello 7 Yyterin Lietteiden pitkokset odottelivat tallaajia.


Ratsut jätettiin hyttysten armoille. Ei paljon kiinnostanut pysähdellä ennen rantaa, sillä pisteliäät verenimijät surrasivat joka puolella - myös hupun sisällä.


Rannalla ja vedessä oli runsaasti lintuja ja edessä oli tuntien seulonta. Silti emme löytäneet haapanoidenkaan joukosta harmaasorsaa tai mitään muutakaan uutta räpyläjalkaa. Mutta meille kelpasi kyllä pinnaksi punakuiri, ja minulle myös mustaviklo.

Haaveena oli kuulla luhtahuitti, kun se edellisellä kerralla jäi havaitsematta. 


Tämä on kylläkin suosirri. Piti kuvata kun päästi pokkarietäisyydelle. Siinä sitä sitten ihastellessamme luhtahuittikin piiskasi sarjat. Hienoa!

Mutta vielä hienompaa oli kuulla ääni, joka lähti toisesta luhdan yöhuutelijasta, luhtakanasta.  Kaiken kukkuraksi saimme sen putkella myös näkyviin!! Siellä se lymyili ruovikon reunalla punainen nokka välkkyen. En ole tuota piilottelijaa koskaan ennen nähnyt, vain kuullut sen porsaan kiljuntaa muistuttavan äänen. Tänään siis onnisti todella!


Kelpasi siinä mennä juomaan kuumat pinnakahvit uudelle kuumalle Lankoorin lavalle. Lintujahan siellä ei pysty tähän aikaan juuri havaitsemaan, kun väreily estää senkin lopun näkymän, minkä pitkäksi venahtanut ruovikko paljastaa. 

Saldona sunnuntailta 57 km ja uudet ekopinnat:

157. mustaviklo
158. punakuiri
159. luhtahuitti
160. luhtakana

 P.S. Taidan mennä huomenna autolla töihin...




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannuksena hiljenee?






Juhannus on lintuharrastusvuodessa eräänlainen välietappi, ainakin minulle. Kevään muuttajat ovat asettautuneet, ja äänekkäimmät konsertit on konsertoitu. Kiihkeä elämä asettautuu, kun linnut häärivät jälkikasvun hoitamisessa. Myös lintuharrastaja voi vetää henkeä, kun ne tavallisimmat yölaulajat ja suristelijat on löydetty. Öisin voisi vaikka nukkua!

Voi vain muistella aikaa, kun kevään ensimmäinen pihasolisti, antennissa laulava mustarastas piti ärsytykseen asti hereillä, ja kun se armahti ja vaikeni, laulurastas aloitti. Sitten alkoivat satakielien jankuttavat säkeet ja viimeisenä, vieläkin, mustapääkerttu yrittää laulun tyngällään pitää nukkujan valvojana. Parhaimmillaan äänikeitos oli todella tuhtia ja uneen tunkeutuvaa, monien lajien kilpalaulantaa. Oman mausteensa soppaan toi vielä lintuharrastajan korva, jolla on taipumus olla valppaana, myös unen läpi. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä rariteetti pihaan laskeutuu! 

Enää ei siis voi syyttää lintuja huonoista yöunista, ei edes kirjosieppoa.


Paitsi juhannuspäivänä. Jo perinteiseksi muodostunut juhannuspihapinnakisamme ystäväni Eijan kanssa oli alkanut klo 00.01, mutta koska tänä vuonna ei lehtokurppaa ole liiemmin näkynyt ja  satakielikin on jo - poikkeuksellisesti kylläkin kevään lämpöaallosta johtuen - vaiennut, päätin katsella unipinnoja alkuyön ja herätä virkeänä? kello viisi. Unen läpi kuulin jo mm. punarinnan ja mustapääkertun, joten pinnoja oli valmiiksi kaksi kun vääntäydyin pihaan.

Siinäpä sitä sitten noukittiin pihasta saalista ja nautittiin hiljaisuudesta - vaikkakin täytyy todeta, että ihmis-liikennettä oli huomattavasti enemmän kuin "normaalina" sunnuntai-aamuna. Sää oli mainio, eivätkä hyttysetkään tällä kertaa kiusanneet. Kello kahdeksaan mennessä oli 28 lajia koossa. Tiltaltit ja peipot ovat ilmeisesti aloittaneet uudet pesinnät, koska useammat koiraat lauloivat kilpaa. Tiaispoikueita oli liikkeellä ja punarinnat sekä kirjosiepot joutuivat oravajahtiin tuon tuostakin pesäänsä puolustaessaan. Mukavin havainto oli pihan yli lentänyt harmaahaikara, sillä sitä en ole juuri muina vuosina onnistunut pihasta huomaamaan. Käpylintuja oli paljon liikkeellä. Mutta tikkaperhe oli sopivan epäsopivasti häipynyt kotikolostaan, enkä loppujen lopuksi saanut tikkaa silmiini tai korviini koko päivänä.


Kun pihastaijaus alkoi kyllästyttää ja pienet väliunet tuli nautituksi, pyöräilin maalaismaisemiin Nakkilaan. Anolan suoralla oli aivan ihastuttavasti jätetty tien pientareet niittämättä, ja ohdakkeet koristivat lähes koko suoraa. Juhannuksen aikaan ruisrääkkiä kuulee vielä, niin nytkin. Yksinäinen narisija äänteli aivan tien pientareella. Tänä vuonna rääkkiä on sattunut kohdalleni ihan kiitettävästi - viime vuonna etsintä alkoi jo kääntyä stressin puolelle, niin tiukassa laji oli.


Muuten alkoi olla aika hiljaista. Pensaskerttuja kuului vielä, ja tervapääskyt tietenkin kirkuivat taivaalla.

Jossain vaiheessa oli satanut reilumman puoleisesti, koska keskelle niittyä oli jäänyt lätäkkö. Kun tarkemmin pysähtyi katsomaan, huomasi, että västäräkkien joukkoon oli laskeutunut 18 liroa!


Ne sulautuvat hyvin maastoon, eikä ilman kiikareita olisi nähnyt kuin muutaman.

Tulvaa oli myös Vainiolassa.


Siellä pyöräilin aattoiltana. Se on varmin paikka kuulla piskuisen viiriäisen ääntelyä, jos sellainen vain ylipäätään on sinne saapunut. Viiriäinen onkin oikeastaan se viimeisin saapuva laji, jota voin etsiskellä kotikunnastani.


Ekopinnamäärää on enää vaikea kasvattaa ihan lähiseuduilta. Jostakin voisi löytää sarvipöllöjen poikaset, jos jaksaisi hämärissä pyöräillä. Ja kehrääjän, mutta sen etsintä on ehkä hieman liian vaateliasta ja pimeää puuhaa, joten siitä taidan tinkiä.

Ehkäpä edessä on siis Yyterin-reissu. Kahlaajien syysmuutto alkaa aivan pian!

Ja loppujen lopuksi sain siis juhannuspihapinnoja 29, sillä tikli poikkesi ehtoolla pikaisesti aidan päällä. Ja Eija voitti, tietysti, lajeja 42!  Onneksi olkoon, taas kerran!

Ja ekopinnamääräni pysyi samassa, 156.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pönttöbongausta ja kolokoteja

Suomen Birdlife järjesti viikonloppuna ensimmäistä kertaa pönttöbongauksen. Siinä tutkaillaan, millaisia asukkaita pihapönttöihin on asettautunut. 

Pihassamme on  seitsemän kolokotia. Suosituimmat ovat metsikön puoleiset asumukset, ja yleensä sinitiaiset varaavat isomman jo varhain keväällä. Pönttö lienee haluttu, koska se on aivan talviruokintapaikan vieressä, ja linnut voivat tutustua siihen kätevästi lounastamisen lomassa.


Tähän aikaan poikaset ovat jo niin suuria  - tai niitä on niin paljon, että emo ruokkii niitä mieluummin ulko-ovelta kuin pudottautuu alas.


Naapurissa vasta haudotaan. Kirjosieppoemo ei näyttäytynyt, mutta tiedän sen asuvan täällä. Pönttö on kaikkein pienin, mutta kummasti se kelpaa joka vuosi, vaikka ihmisen silmään parempiakin olisi vapaana.

Takapihalla maantien puolella asuu toinen sinitiaisperhe.


Tintti on tosi nopea toimissaan!  Asunto näyttää pienelle tiaiselle aikas suurelta, joten lapsosia ei kyllä ruokita tässä pöntössä ovensuusta!

Naapuritalossa on toinen kirjosiepponaaras.


Sekin hautoo hiljaa sisätiloissa.  Luulen, että se on koirassiepon "kakkosvaimo", sillä toista sieppoherraa en ole havainnut. Pesät ovat lisäksi sen verran lähellä, että tuskin sieppokoiraat sietäisivät kilpailijaa näin liki.

Muut pöntöt ovat tyhjiä. Talitiainen käy hakemassa ruokaa pihastamme, mutta missään tämän tontin pöntössä se ei asu. Lienee löytänyt Liikistön puolelta vanhan arvoasunnon hienosta kelopuusta!

Kuten puunhakkaja Tikka.


Paitsi että tämän on tikka itse joutunut rakentamaan. On se vain ihme porari! Poikaset vaativat ruokaa jo niin kovaa, että äänet kantautuvat pihaamme saakka.

Liikistöstä löytyy jos jonkinlaista valmista koloa.


Tätä pesää alettiin rakentaa rastaiden saavuttua, mutta onko siellä ketään kotona? On ollut sen verran hiljaiseloa, että ovat tainneet mennä munat tuon tikkaperheen pienokaisten ravinnoksi,


...sillä ainakin tästä haarovälistä ne rosvottiin. Toivottavasti mustarastaat osaavat hakea turvallisemman paikan uudelle yritykselle.

Kuvasin sunnuntain pyöräreissullani vielä muitakin kolokoteja.


Naakka kasvattaa lapsiaan teollisuushallin ylisillä.


Pikkuvarpuset ovat tykästyneet sähkötolpan pitkään putkeen. Taajamissa on melkein varmaa että missä tolppa, siellä pikkuvarpunen. Luulisi olevan kuuma helteellä!


Kivitaskujen koti on vintage-tyylinen.

Mutta yllättävin kolokoti löytyi Porin Kartanon teollisuusalueelta.


Kottaraisilla taitaa olla kova asuntopula, kun ovat perustaneet kodin ison hallin räystään alle! Eipä tule ensimmäisenä mieleen hakea kottaraispesää tällaisesta ympäristöstä. Ovat aidot lehmät muuttuneet pelti-sellaisiksi.

Ovatko kottaraiset siis jälleen runsastuneet? Pitänee laittaa keväällä vähän iso-ovisempaa asuntoa tarjolle. Jos niille kelpaa teollisuusalue, niin miksi ei sitten meidän piha?

Lintujen asuntojen rakennusohjeita voi käydä katsomassa vaikka Birdlifen sivuilla

Ai niin, niitä ekopinnoja tuli viikon aikana kolme:

154. pikkulepinkäinen Ulvila Mynsteri
155. suopöllö   Ulvila Vainiola
156. peukaloinen Pori Lattomeri





sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viitakerttusia piisaa!



Ihanan lämmin sää on hellinyt toukokuun lopulla vielä iltapyöräilijääkin. Koska sisällä ei millään malta pysyä, ja pihamme kuhisee hyttysiä, vakuuttelen itselleni että puutarhahommia voi tehdä myöhemminkin eikä pöly sisällä mihinkään häviä - ehtii sitä sitten heinäkuussa jynssätä paikkoja kun linturintamalla hiljenee.


Tänä keväänä olen kuullut todella paljon viitakerttusia ihan lähialueella. Sain lajista jopa pihapinnan yhtenä aamuna lähtiessäni töihin. Samaisella työmatkalla kuulin vielä kaksi muutakin viitalaulajaa. Laulutaitureita kannattaa yleensä höristellä vaatimattomista ja siivousintoilijoiden mielestä "hoitamattomista" vanhoista puutarhoista ja pusikoista, joissa kasvaa myös jotain meikäläistä pidempää laulupuuta.


Esim. Friitalan nahkatehtaan syksyllä raivatussa ja nyt koivun alkua puskevassa ojanvarsipuistikossa kerttunen yrittää houkutella morsmaikkaa esittelemällä matkimistaitojaan. Tätä kaveria jouduin kuntelemaan useampana iltana, sillä takaa kuuluva maantiemelu häiritsi muutenkin vasta aloittelevaa kerttusta, enkä päässyt perille, olisiko sittenkin kyseessä "äänenavausta" suorittava luhtakerttunen. Lintu kun viihtyi matalalla puronvarsipuskissa, ja muutenkin alue olisi ollut luhtakerttusellekin sopiva. Ja olin liikkeellä "jo" klo 20:n aikaan, jolloin konsertissa esiintyi lähinnä lämmittelybändin rastaat.

Kun tätä tietä nahkatehtaan viereistä tietä jatkaa edelleen Ulvilan Hannulan teollisuusalueelle ja siitä Porin puolelle, löytää lisää viitakerttusia - ja satakieliä ja muita laulutaitureita. Teollisuushallien joukossa on onneksi vielä hoitamattomia plänttejä, jotka tarjoavat suojaa näille upeille laulajille.  Yhtenä vuonna tien varrella surisi viitasirkkalintu ja kriikutti ruisrääkkä. Myös sarvipöllöpoikueen olen alueella tavannut. 

Toivottavasti aluetta ei edelleenkään siivota ja "steriloida".


Yksi ihanista alueista keskellä Ulvilaa on terveyskeskuksen ja  vanhusten palvelutalon välissä sijaitseva lampi. Tänä vuonna siellä ei ole ainakaan vielä laulellut viita- vaan se nopeampitempoinen luhtakerttunen sekä mm. ruokokerttunen, punavarpunen ja lehtokerttu.  Kultarintaa en tänä vuonna vielä ole kuullut. Telkkäpari on ilmeisesti asettunut rantapönttöön ja käpytikalla on kotikolo jossakin lähellä, koska vierailee paikalla usein.

 

Urheilukeskuksen puolella jatkuva lepikko on sekin arvokas puronvarsiympäristö. Tämän ovat oivaltaneet myös punakylki-, räkätti- ja mustarastaat, jotka pesivät alueella.


Myös vanhan pappilan omenapuutahassa on luritellut viitakerttunen.

 
Tämä ei kylläkään ole omenapuu vaan ilmeisesti tuoksupoppeli?

Nyt pitäisi kyllä olla ehdottomasti tuoksuja välittävä tietokone, sillä tämä iso puu levittää ihania aromeja! Muistan, miten tuo tuoksu tarttui nyt jo edesmenneisiin pehmeäturkkisiin koiriimme, kun lähes päivitäin lenkkeilimme seudulla. Sen jälkeen meillä oli koko illan ekologiset ja edulliset kotituoksuttimet.

Mutta viitakerttusista vielä..


Sunnuntai-aamuna poljin Leineperin ruukille.

Kaasmarkunjokivarressa luritteli kaksi kerttusta. Kavereina lauloi kultarinta ja surrasi viitasirkkalintu. Hyvä - sillä viimeksi mainittua en olekaan vielä tänä kesänä kuullut. Ja hilkulla oli ettenkö nytkin olisi polkaissut ohi, sillä lintu ilmoittautui vasta paluumatkalla, ja silloinkin vain muutaman surrauksen verran. Taisi olla sirkkalinnulle liian myöhäinen vuorokauden aika, kun kello oli jo  seitsemän aamulla!

Laskin, että olen havainnut tämän kevään aikana viitakerttusia yhdestätoista eri paikasta, kaikki pyöräilymatkan päässä. Ja varmasti niitä löytyy vielä lisää! Hienoa, että tämä mestari on runsastunut täällä Satakunnassa.

Ja ekopinnamääräni on kasvanut viikon aikana  kahdella:

152. törmäpääsky -  löytyi Ruskilankoskelta
153. viitasirkkalintu