sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sumua ja usvaa

Viime aamut ovat olleet niin utuisia, että havainnonti on mennyt kuuntelun puolelle.

Pappilanlammessa oli vielä 26.4.jääriite. Sumusta kaikui tiltaltin tilttaus.

Vaihdoin maisemaa, mutta sumu oli vallannut metsänkin. Keskellä lentää sumulinjakorppi. Ahkeralla kuuntelulla havaitsin  reissulla uusina lajeina taivaanvuohen, metsäkirvisen ja rautiaisen. Viimeksi mainittu, "Pasi", on yleensä tullut ihan kotopihaan laulamaan ja siivoamaan ruokinnan rippeitä, mutta jostain syystä tänä vuonna ei ole herraa näkynyt.

Tänään sunnuntaina klo 6.30 Kokemäenjoki Ulvilasta Poriin päin saattoi piilottaa usvaan vaikka mitä harvinaisuuksia..


Ranta oli kyllä lähes tyhjä...

  
...lukuunottamatta meriharakkapariskuntaa ja kalalokkia. Juuri ennen kuvan ottamista siinä taapersi myös rantasipi, mikä oli uusi pinna tälle keväälle. Meriharakat ovat pesineet paloaseman viereisellä pellolla, näinköhän tänäkin vuonna?



Vaihdoin taas maisemaa, Vainiolan pelloille. Hyvänäköiset saattavat löytää kuvasta kaksi sumukaurista ja yhden sumuhyypän.

 Nämä sumulokit näkee jo ilman suurennuslasia...


...mutta ei toivoakaan että löytäisi silmillään jotakin pariakymmentä metriä kauempaa. Sentään korvat toimivat, ja kuulin uutena lajina valkoviklon.


Kello 10 sää oli kirkastunut niin, että näin joella räystäspääskyjä. Kotipihassa kirjosieppo tutki asuntotarjontaa. Valitettavasti tämä talo on varattu, ja sen sai sieppo kyllä tuta! Satakunnan maakuntalinnussa, piskuisessa sinitiaisessa, riittää nimittäin sisua kuin Ässä-pelaajilla ikään! :)

Listan uudet pinnat:

82. tiltaltti
83. metsäkirvinen
84. rautiainen
85. taivaanvuohi
86. rantasipi
87. valkoviklo
88. räystäspääsky
89. kirjosieppo

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Aah - ihanat sunnuntait!


Paras päivä viikosta on ilman muuta sunnuntai. Ja nimen omaa sunnuntai-aamu! Tänään heräsin klo 5, ja koska ei enää nukuttanut (!), niin ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille!

Pakkasin kaukoputken ja muut vermeet pyörään ja klo 6 olin jo jokirannassa. Sieltä yhytin viisi meriharakkaa ja joitakin sorsia.

Jatkoin Vainiolan hanhipelloille. Sää oli aivan upea! Nautiskelin sunnuntairauhasta ja tunnelmasta yhdessä hra Väiskin kanssa.



Perjantaina sain vinkin käyttää sanelinta lintujen äänien tallentamiseen. Oheisessa linkissä otos tämän aamun konsertista. Miten en ollut tuota itse hoksannut??  Ihan en osaa vielä oikealla lailla ääntä linkittää, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla...

 Vainiola210413

Solistit olivat sen verran kaukana, että kuvaa niistä ei kannattanut ottaakaan. Ja sitä paitsi, tämä kuvanottosuunta piti valita auringon mukaan, linnut jäivät kuvasta vasemmaalle, vastavaloon.


Perjantaina olin löytänyt tundrahanhen, tänään lajit täydentyivät lyhytnokka- ja valkoposki-sellaisilla.
Lisäksi lätäköissä uiskenteli haapanoita.

Sitten alkoi kaffehammasta kolottaa. Palasin kotiin. Miten voikaan kahvi ja voileipä maistua niiiiin hyvälle!

Ja taas menoksi!  Pappilanlammelle oli saapunut pajusirkku.
Mutta mitä ihmettä.....


 

Tästä puustosta kuului selvää käenpiian kiikitystä!  Lintu lensi sitten rannan leppään, jossa sinitintit
olivat varanneet itselleen asuntokolon. Sitä piti piian käydä katsastmassa. Tiaispari kävi kuitenkin niin kuumana, että tämä kauniskuvioinen lintu päätti kuitenkin jatkaa matkaa. Olipa hieno katsella! Kotona huomasin, että havaintoni oli Satakunnan eka :)

Poikkesin vielä Ulvilan uudella hautuumaalla, sillä se on takuuvarma paikka löytää kivitasku.  Ja siellähän se jo oli rouvaa odottelemassa.

 

Ja uudet pinnat: 

70. niittykirvinen
71. kuovi
72. tundrahanhi
73. hiirihaukka
74. kapustarinta
75. meriharakka
76.lyhytnokkahanhi
77. valkoposkihanhi
78.haapana
79. pajusirkku
80. käenpiika
81. kivitasku

- Nyt mennään samoissa lukemissa kuin viime vuonna samaan aikaan, joten kevät tuli kertarysäyksellä kun alkuun pääsi.

 







torstai 18. huhtikuuta 2013

Työmatka- ja kotinurkkapinnoja

Työpaikalleni on vajaan neljän kilometrin matka maalaismaisemassa. Pyrin pyöräilemaan sen aina kun vain voin eli kun en tarvitse autoa työtehtäviin. Harvemmin keliolosuhteet ovat esteenä, sillä olen sitä mieltä, että oikeanlaisella vaatetuksella kulkee kelissä kuin kelissä. No, olkoon... paitsi jalkarättiräntäsateessa, kun pyörätiet ovat kymmensenttistä pöperöä ja silmälasit valuvat vettä tai huurustuvat läpinäkemättömiksi.



Työhuoneestani avautuu näkymä maantielle ja metsikköön. Maisema on minulle työhyvinvointia - silmät lepäävät kun välillä katselee kauemmas, ja olo virkistyy kun tekee jonkun mukavan havainnon.Tällä viikolla se oli kurki, joka lensi aamutuimaan metsän yli.



Kurki-päivän illalla käväisin vielä pikaisesti Ulvilan kirkon vaiheilla ja Mynsterissä, mutta sade teki tarkkailusta vetistä puuhaa. Onneksi olin ottanut kaukoputken mukaan, sillä löysin tältä pellolta ensimmäiset västäräkkini.


Sade oli riisunut pellolta valkoisen peitteen. Metsäviklo lenteli sitä katsastelemassa. Sen voi kuvitella tähän vaikka oikeaan yläkulmaan :)

Keskiviikkoaamuna turha lehdenhakureissu ei ollutkaan turha, sillä ihana punarinta ilmoitti vienon kauniilla lurittelullaan saapuneensa etelästä. Miten sitten tykkäänkin tuosta äänestä! Pihan yli lensi myös muutamia punakylkirastaita ja kalalokki.


Työpäivän päätteeksi pistäydyin Ruskilankoskella. Maisema oli kummasti muuttunut edellisestä käynnistä. Vettä oli paljon...


..ja vapaamatkustajana oli varmaan mukava laskea jokea alaspäin.  Löysin sinisorsien ja isokoskeloiden joukosta taveja, jotka nekin olivat siis saapuneet.

Ulvilan Pappilanhaassa maantiesillan kupeessa oli kuitenkin edelleen jäätä. Telkillä oli silti keväthurmailut menossa. Ne voi kuvitella tuonne avolätäkköön :)


Illalla harrastin toisenlaista linnustusta. Keramiikkakurssin viimeiset tunnit ovat menossa, ja uunillinen jos jonkin näköistä olentoa paistui nautittavaksi. Vain kaksi kypsää yksilöä suostui valokuvattavaksi.

 
Ja ne uudet pinnat:
62. kurki
63. västäräkki
64. metsäviklo
65. punakylkirastas
66. punarinta
67. kalalokki
68. tavi
ja  69. laulurastas, joka herätti tänään klo 5 :)


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Parempia aikoja odotellessa

Blogiin kirjoittaminen vaatii aina pienen inspiraation. Nyt tuntuu, että sitä on vaikea löytää. Viikonloppu-ulkoiluni kaatui nimittäin vatsaflunssaan. Äsken kokeilin, jaksaisinko nostaa kaukoputkea. En jaksanut. On siis tyytyminen sohvatarkkailuun.

Ja mitäs tästä sohvalta sitten näkeekään?


Ei paljon mitään, sillä ruokintavieraat ovat häipyneet hakemaan sopivaa kesäpaikkaa. Vain muutama kotipulu-sepelkyyhky tankkaa evästä sekä mustarastaspari ja tiaiset - nekin pariskuntina. Punarintaa voi odotella pikapuoliin, rautiainenkin oli viime vuonna tullut jo huhtikuun alussa. Peippo on keskittynyt nykyään enemmän lauleskeluun, ruokinnalla en ole sitäkään enää nähnyt.


Naakkapari rakentaa kotia naapurin savupiippuun, ja poikkeaa sekin toisinaan rasvapötkölle. Tämä on suhteellisen uusi ilmiö, sillä tapasin naakat pihastani ensimmäisen kerran viime keväänä, samoissa merkeissä.Siihen asti olivat pysyneet muissa eväissä.

Ekopinnoja on silti karttunut pikku hiljaa:

55. töyhtöhyyppä löytyi Ulvilan kirkon pellolta
56. kanahaukka näkyi pihasta, kun närhet ja varikset sen minulle näyttivät - kiitos taas niille!
57. kottarainen Vainiolasta, kuten muutkin alla olevat
58. tuulihaukka
59. ampuhaukka
60. sinisuohaukka
61. naurulokki


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Voi elämän kevät!

Katsoin eilen illalla säätiedotuksen. Tänään klo 9 sataisi lunta. Räknäsin mielessäni, että jos lähden liikkeelle tarpeeksi varhain, ehtisin takaisin aamukaffeelle sopivasti sateen edellä.


Klo 7.30 olin Ulvilan Hansa-rannassa - kartalla siinä kohtaa lukee kylläkin Pappilanhaka. Kokemäenjokeen oli avautunut aukko, ja 15 laulujoutsenta oli tullut aamupesulle.  Myös telkät olivat saapuneet, löysin kaikkiaan 7 kpl. Osalla oli jo pari varattuna.

Jatkoin sitten matkaani kohti Hakanpäätä. Turkinkyyhky kujerteli taas vakiseudullaan, mutta muuten oli todella hiljaista.

Pääsin perille mukavasti myötätuulessa.



Vaan kuinkas sitten kävikään? Se alkoi. Lumisade.  Heti kun olin päässyt perille.



 Kiikaroi nyt sitten tässä näkyvyydessä!



Tunnelma poikkesi täysin eilisestä reissusta.  Istuskelin tuolloin iltapäivällä ladon suojassa auringonpaisteessa, katselin hanhi-ja joutsenjoukkoa, kuuntelin lämmöstä huokailevia pelto-ojia, auringon sulattelemia räystäitä ja kuulin ensimmäisen kiurun liverryksen!

Vaikka talvesta tykkäänkin, liika on aina liikaa. Kuinka kauan oikeaa kevättä pitää vielä odottaa?!

No, lumisade loppui iltapäivällä. Kävin sitten vielä kurkkaamassa, miten mustavaristen rakennustyöt ovat edenneet Itäkeskuksen Prismalla.  Viimeksi urakoimassa oli yksi pariskunta. Nyt rakennustarvikeita kerättiin ahkerasti ..



..ja kolmen asunnon rivitalo alkoi näyttää kutakuinkin muuttokuntoiselta!





Mielenkiinnolla seuraan, kuinka monta kortteeria Frugi-lähiöön kaikkiaan ilmestyy!

Ekopinnasaldo nyt:
53. kanadanhanhi
54. kiuru

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Etujoukot saapuivat

Viime aikoina sekä polkijan että pyörän pinnat ovat olleet koetuksella, kun kevät ei vaan käynnisty, vaikka kalenteri näyttää huhtikuun alkua. Pinnoja ei tule, kun lintuset ovat jumiutuneet napapyörteen kohmettamaan Eurooppaan. Paljon ei voi kehuskella työmatkalta hakemallani isokoskelolla (44.), kauppareissun mustavariksella (45.) tai vakipaikalla oleilevilla turkinkyyhkyillä (46.)

Tuuli käy ihan väärästä suunnasta, tiet ovat jäisiä ja pellot lumisia. Ja Kokemäenjoessa on kansi.

Joku oli kuitenkin tänään nähnyt viimeinkin joutsenia Vainiolassa, joten piti kai sitä sitten lähteä sinne.


Ja hienoa! Siellä ne olivat. Kaipa ne jotain murkinaakin löysivät, koska tökkivät ahkerasti nokkaansa sänkipeltoon. Muutama bonuslajikin tuli mukana, nämä tummat möykyt ovat metsähänhia.

Saldo bonusten kera:
47. laulujoutsen
48. metsähanhi
49. merihanhi
50. merikotka
51. sepelkyyhky
52. uuttukyyhky

Ehkäpä se tästä!