Huoltotauko

Polkumasiina lähtee nyt huoltoon, joten tammikuun pinnasaldo 37 tuskin enää kasvaa. Ellei sitten kotipihaan tipahda joku mukava laji, kuten esim. pähkinänakkeli...Pinnamäärä on paras kautta aikain, mikä johtuu siitä, että olen vuorotteluvapaan ansiosta pystynyt retkeilemään valoisaan aikaan aina kun säät ja mielentila ovat sen sallineet. Vuorotteluvapaan yksi tavoite onkin täyttynyt: ulkoilua talvipäivinä mahdollisimman paljon.

Ekopinnailussakin sopii sanonta: nälkä kasvaa syödessä. Vaikka lintulajeja on kertynyt ihan mukavasti,enemmänkin olisi tehnyt mieli. Eniten ihmetyttää se, että matkamittarissa on 214 km eikä kohdalle ole sattunut yhtäkään fasaania! Kotimetsikössä ei ole tänä vuonna viihtynyt (vielä?) pohjantikkaa, ja Pinomäen hiiripöllökin tuntuu näyttäytyneen kaikille muille paitsi meikäläiselle. No, toisaalta, lehtopöllön löytyminen nukkumapuusta kotimetsikössä oli kyllä todella hyvää tuuria! Kiitos rääkyvien närhien. Valokuvia ottaessa vain kävi niin, että se yksi askel sivulle, jotta kuusen oksa ei olisi ollut tiellä, oli pöllölle liikaa. Mutta näkyy tuosta piilottelukuvastakin, kuinka kaunis lintu on!

Ulkoiltu siis on, ja nautittu ihanista talvisäistä.  Maisemat ravitsevat nälkäistä retkeilijää, kun vain muistaa pysähtyä niiden ääreen. Päivät pitenevät, tintit laulavat jo tityytä ja tikat rummuttelevat. Öisin kuu luo tunnelmaa, ja hyvällä onnella saan ehkä vielä kuulla pöllöjen keväthuutelua.

Sohvabongailua

Näin pakkaskeleillä on alkanut kummasti laiskottaa. Varsinkin kun tullut pyöräillyksi muutamia nollareissuja. Miten mukavaa onkaan istua lämpimällä sohvalla, kuunnella radiota, näpytellä tietokoneella ja havainnoida samalla linturuokinnalle! Tänään minua ovat ilahduttaneet mm.

 

terassin alla kortteeraava metsähiiri...









ja sitä kummasteleva hömötiainen..

pedoilta pelastunut orava-akrobaatti...

kahdeksan mustarastasta...

urpiaiset ja vihervarpuset...

...3 närheä sekä kaksi harakkaa, yksi punatulkku ja keltasirkku, naaraskäpytikka, kuusi-, sini- ja talitiaiset ja pikkiriikkinen hippiäinen.  Viimeksi mainittu on niin vikkelä, että siitä saa kuvan vain taintuneena..

Tämä ressukka lensi päin ikkunaa viime syksynä.

Ruokaa olisi siis yllin kyllin tarjolla petolinnuille. Tulepa lounaalle, varpushaukka!

Nelijalkainen etsintäapu

Kun tuli varpushaukan löytymisreissulta (25km) kylkiäisenä pikku nuha, täytynee tyytyä vähäksi aikaa rauhalliseen kotipiirikäpsehtimiseen. Saattaisi se fasaani löytyä läheltäkin. Jos vielä ottaisi avuksi teräväaistisen, sudenkarvaisen kaverin, voisi joku kukko tai kana pelästyksissään äännähtää tai jopa näyttäytyä!

Tämä herra pullisteli viime keväänä pihalla.Onkohan kukkoilu koitunut sen kohtaloksi?

Eilen kerääntyi koko joukko variksia - kaikkiaan nelisenkymmentä - sekä muutama naakka pitämään sen päiväistä meteliä kotimetsikön kuusiin, että arvelin vähintään huuhkajan kuusessa piilottelevan. Etsijäkoira Hilla oli jo aiemmin löytänyt kuusen juurelta kivelle jääneet oravanrippeet, joten joku peto metsikössä on aterioinut. Ilmankos linturuokinnalla ei ole tänä vuonna oravia juuri näkynyt.

Liekö kaikki fasaanitkin syöty?  Ei nimittäin auttanut koirankaan aistit. Fasaanit pysyvät siis edelleen jossakin muualla kuin meikäläisen havaintopiirissä.

Mutta tänäänkin varikset olivat kiihdyksissään. Liekö hukkamainen karvakorva ja kiikarit tanassa liikkuva kaksijalkainen yhdessä aiheuttaneet sen, että peto joutui lähtemään väijypaikastaan - ja niinpä tuli oravansyöjä nähdyksi! Mutta mikä olikaan laji? Kanahaukka?

Illalla kävi toteen se, mitä tämä harrastaminen voi parhaimmillaan antaa. Havainto tuleekin silloin ja sieltä mistä sitä vähiten odottaa! Kun koirulan emäntä tuli kaveriaan hakemaan, nelijalkainen jäi väkisinkin vähäksi aikaa huomiotta, sillä metsikössä huuteli - lehtopöllö!!  Eipä olekaan neljään vuoteen pihaan tätä eglantilaisten tv-sarjojen jokaöistä huutelijaa kuulunut. Samalla varmistui että kuusikosta päivällä lehahtanut vaaleankirjava petolintu olikin todennäköisesti tämä pöllö, joten kanahaukkaa en listalleni siis vielä saanut.

Kiitos Hillalle lenkittämisestä!

Pinnasaldo:
36.varpushaukka
37. lehtopöllö

Pari uutta

Pyörän matkamittari on tiksuttanut tälle vuodelle jo 160 km. Kohta on kapine vietävä huoltoon, sillä takapyörä murisee aina joutuessaan työntämään matkalaistaan lumisella väylällä. Viime torstain maasto taisi olla sille liikaa. Mutta palokärki löytyi!

Töyhtötiaiset ovat onnistuneet väistelemään minua erinomaisesti. Koko Ulvila tuntuu olevan niistä tyhjentynyt! Tänään huomasin, että olen liiaksi tuudittautunut löytämään ne äänen perusteella, tuon ihanan "pulinan". Sauvakävelyllä nimittäin lenkkikaverini äkkäsi metsässä tinttejä, joilla oli töyhtö. Mutta ei yhden yhtäkään tunnistettavaa ääntä! Mokomatkin kiusantekijät!

Tälle viikolle siis kaksi uutta pinnaa:
34. palokärki
35. töyhtötiainen

Hiljaa hyvä tulee?

Ei pauku pinnat, ei sitten niin millään. Olen nyt tehnyt pari nollareissua, ja tänään aloin jo tosissani epäillä kuuloni terävyyttä. Metsissä kun ei vaikuta olevan linnun lintua. Jos oikein tarkkaan höristelee, saattaa kuulla auringon sulattavan männyn oksilta lunta tai hongan kolinaa, mutta esim. kaikki tintit ovat olleet poissa - tai ainakin hiljaa. Ehkä olen oikeassa paikassa mutta väärään aikaan - tai sitten olen jo alkujaan väärässä paikassa.

Sää oli silti tänään aivan hastuttava, aurinko helli ulkoilijaa.

Ruskilankoskella havaitsin kuitenkin jotakin joessa. Uivat korvat! Tarkemmin katsottuna erottui korvien kantajakin. Valkohäntäkauris oli avantouinnilla! Olipa vain valinnut aika virtaavan paikan.

 Seurasin talviuimaria jännityksellä ja pohdin, pitääkö pian kutsua palokunta apuun.

Kauris ui kuitenkin virran mukana määrätietoisen näköisesti toiselle rannalle ja pääsi kevyesti jäälle. Sitten se kapusi rinteen ylös eikä näyttänyt lainkaan väsähtäneeltä. Olikohan se tehnyt ylityksen joskus ennenkin, niin helpon näköisesti se sujui.

Tältä reissulta siis uusia pinnoja - nolla! Fasaanitkin on hukka syönyt?

Loppiaisena

Tämä oli taas niitä päiviä, jolloin saattoi nauttia täysin polkaisuin Suomen talvesta.

Pakkasta n 10 astetta, aurinko nousemassa ja puut huurrutettu. Kokemäenjoen jäällä kaukaisuudessa sorsapari heräili loppiaisaamuun.

Muuta nautittavaa ei sitten kolmen tunnin pyöräily juuri tarjonnutkaan, sillä valitsin väärän reitin. Ahneuksissani yritin löytää Porin puolesta hiiripöllöä, jonka eilen useat olivat havainneet. Mutta eipä ollut pöllö paikalla - nytkään. Viime syksynä sellainen tuntui tulevan vastaan tuon tuostakin, mutta "ylimääräisiä" havaintojahan ei voi tälle vuodelle siirtää.

Ajelin vielä varmuuden vuoksi Lattomeren kautta kotiin päin, ja hikoilin jopa Massin mäelle.  Missä töyhtötiaiset ovat?

Nämä töyhtöpäät sentään antoivat päivän ulkoilulle yhden! uuden pinnan:

33. tilhi

Tikaton tammikuu?

Mistähän johtuu, että puhelin yrittää puskea lintuvinkkitekstaria aina juuri kun olen kaupassa tai lähdössä sinne, saapunut hikiseltä lenkiltä, asettautunut aterioimaan, ryhtynyt neulomaan (!), aloittanut siivouksen (viimeinkin), kellahtanut päivänokosille tai poistunut 30 min sitten ilmoitetulta havaintopaikalta?  Onhan nyt nimittäin aivan turha kuvitella, että siivellinen otus jäisi odottelemaan innokkaan havainnoitsijan valmistautumista ja matkantekoa. Siitä huolimatta kunnon ekopinnari päättää lähteä toteamaan asian paikan päälle. Niin kuin tänään. Valkoselkätikka jäi viime vuonna minulta yrityksistä huolimatta löytämättä, ja nyt se olisi tarjolla pienen polkaisun päässä. Siellä samassa paikassa, mistä en sitä viimeksikään löytänyt.

Sanomattakin on selvää, että paikalle polkaistuani valkoselkä oli häipynyt. Myös pikkutikka olisi kelvannut mainiosti, mutta sekään ei ollut siellä, missä se ei ollut viime vuonnakaan. Saati palokärki. Harmaapäätikasta onkin jo aivan turha edes unelmoida. Se kun poikkeilee vain kilpakumppanini ruokinnalla - ja minähän en ole sitä koskaan ja missään ja ikinä edes nähnyt!

Koko metsä oli aivan hiljainen, mutta onneksi sentään yksi lintu säikähti etsintääni. Selvä pyy! Sitten  renkaat kohti toista metsää, sillä siellä olen tehnyt sen elämäni ainokaisen valkoselkätikkahavaintoni, toissa talvena. Myös pohjantikkaa olen siellä kiikaroinut, viimeksi syksyllä.

Jäiset puut aiheuttivat päänvaivaa kolisemalla välillä kuin tikan nakutus, mutta aina rämmittyäni puun juurelle totesin vetäneeni vesiperän. Korppi sitä sitten  nauraa kraakkui lentäessään yli.

Kiertelin sitten vielä ennen hämärän laskeutumista paikallisella metsätiellä - sielläkin olen pikkutikan yhtenä talvena nähnyt. Nyt en. Sentään kolme teereä pyrähti metsikössä - hyvä!

Alkumatkan harmaalokkiparven lisäksi tämän päivän saldo oli siis neljä uutta lajia. Tikkalajeja edustavat vain kotiympäristön kaksi käpytikkaa, jotka jo rummuttelevat reviiriään. Vieraileva mister saakin aika ajoin tuta raivoisaa takaa-ajoa, kun pariskunnnan herrapuolinen nakuttaja käy armotta ja äänekkäästi tunkeilijan kimppuun.

Pinnat:
29. harmaalokki
30. pyy
31. korppi
32. teeri

Ekoja ekopinnoja

Kun kerran en voi ajatellakaan elämää ilman ulkoilua ja lintuja, niin mikäs sen parempi tapa tänäkin vuonna yhdistää nämä molemmat kuin ekopinnojen keräily.  Tarkoittaa siis sitä, että liikutaan ympäristöystävällisesti itse tuotetulla energialla ja lasketaan kuinka monta lintulajia vuoden aikana kuntoilun ohessa löydetään.  Olen liikkunut pääasiassa pyörällä ja kävellen, mutta talvisin on mukava myös hiihtää tai potkukelkkailla, jos vain sää antaa tähän mahdollisuuksia. Kunto kasvaa - tai ainakin pysyy yllä - ja samalla saadaan arvokasta tietoa lintulajeista kotikulmilta. Satakunnan alueella kerätään havaintoja talvehtivista linnuista ns. Atlas-laskennassa. Kaikki kirjaukset valtakunnalliseen Tiira-havaintojärjestelmään ovat siis hyödyksi.

 

Sinisorsia Porin Sampola-Metallinkylä välisessä ojassa tammikuussa 2013

Pinnalukuni on kasvanut vuosi vuodelta. Aloitusvuonna (2008) kirjasin 138, viime vuonna 171. Lajimäärän kasvu johtunee paitsi tiiviimmästä retkeilystä, myös taitojen kehittymisestä. Kun osaa määrittää lyhyemmästäkin ääninäytteestä tai näköhavainnosta lajin,  pinnamäärää on helpompi kasvattaa. Yli 170 lajiin on kuitenkin tehtävä ihan ahkerasti töitä, sillä esim. vesilintuja ei ole kuin muutama laji tässä lähellä. Meren tai järven rantaan on Ulvilan keskustasta sentään n. kaksikymmentä kilometriä matkaa.

Nyt kun vuorotteluvapaatani on vielä vajaa kaksi kuukautta jäljellä, on otettava loppu ilo irti  ja käytettävä kaikki mahdollinen valoisa aika ulkoiluun. Jos saan tänäkin vuonna tuon 170 pinnaa, tiedän ulkoilleeni paljon!

Aloitin "pinnailun" heti uudenvuoden päivänä. Keli oli aivan surkea, vettä satoi lähes koko ajan. Varustauduin päästä varpaisiin vedenpitävillä asusteilla ja tein parin tunnin pyöräretken. Ensimmäiset 18 lajia tuli havaituksi, kaikki tavallisia talvilintuja - jos niihin luetaan myös ruokinnallani lähes joka vuosi talvehtiva peippo.

Talvitulvaa Porin Pinomäessä tammikuun alussa

Seuraavan päivän sää oli hieman mukavampi. Kiertelin lähialueita, ja löysin viisi uutta lajia. Mukavin havainto oli jokirannan 11 räkättirastaan parvi.

Illalla  sain lintuharrastajaystävältäni vinkin soidintavasta lehtopöllöstä juuri kun olin lähdössä - alennusmyynteihin. No, eihän hullua tarvitse paljonkaan yllyttää, joten vaihdoin matkasuunnitelmani ja -tamineet ja hyppäsin pyörän selkään omaa innokkuuttani itsekseni hihitellen. On se vaan niin kätevää kun voi ihan itsestään ammentaa hupia! No, linnut olivat tietenkin lakanneet ääntelemästä kun viimein pääsin perille. Kovin kauas ilmoitetusta paikasta en lähtenyt pöllöjä hakemaan, sillä valaisimeni alkoi hiipua, ja tie oli pimeä ja liukas. Lisäksi satoi taas - vettä - enkä ollut huomannut lähtökiireissäni siihen valmistautua. Tunsin itseni myös hieman vaivautuneeksi seisoessani pimeässä tien penkassa kämmenet lisäkorviksi  käännettyinä  keskittyneenä katse kohti metsää. Hih taas!

Mitä jos lintuharrastus olisikin näin helppoa: vinkki, meno paikan päälle ja havainto? Epäilen, että  taitaisi mennä harrastukselta sen  suola. Nimittäin ehkä juuri yllätyksellisyys onkin se rikkaus, joka harrastuksesta tekee niin koukuttavan. Havaittu lintu kun osaa lentää...ja saattaa ilmaantua ihan minne vain! Joskus joku harvinaisuus voi tipahtaa kotipihaankin - mutta todennäköisesti lintuharrastaja on juuri silloin jossakin muualla "nuijaamassa" (jäänyt ilman havaintoa) siellä hienon lajin.
 

Valkoinen täplä tammikuisessa koivussa Ulvilan Vainiolassa on isolepinkäinen :) 

Vuosi on siis alkanut mukavasti reippaillen. Kilometrejä näkyy pyörän matkamittarissa olevan 67 kolmelta päivältä. Aina aamulla suunnittelen, että heitän vain pienen lenkin, mutta nälkä näköjään kasvaa syödessä: kun nyt kerran olen tänne asti jaksanut, voin saman tien poiketa vielä tuollakin.Sieltä sitten saattaa löytyä lintuja, mutta useimmiten kyllä vain raitista ilmaa.

Tässä listaa ensimmäisistä ekopinnoista havaitsemisjärjestyksessä:
1. mustarastas
2. hömötiainen
3. sinitiainen
4. talitiainen
5. kuusitiainen
6. varis
7. naakka
8. närhi
9. peippo
10. harakka
11. punatulkku
12. käpytikka
13. kesykyyhky
14. hippiäinen
15. keltasirkku
16. viherpeippo
17. pikkuvarpunen
18. varpunen
19. vihervarpunen
20. sinisorsa
21. räkättirastas
22. urpiainen
23. pikkukäpylintu
24. isolepinkäinen
25. tikli
26. hemppo
27. järripeippo
28. puukiipijä

Ja ulkoilu jatkuu..