Lumitunnelmissa

Pidimme linturetkikaverini Eijan kanssa perinteisen lokakuun viimeisen viikonlopun ekopinnapäivän. Liikuimme molemmat omilla lähipaikoillamme ja laskimme havaitut lintulajit.

Tänä vuonna kisan teki mielenkiintoiseksi sää, sillä lumi peitti maan ja lammet olivat jäässä. Pyöräily ei ollutkaan ihan helppoa.

Aamulla oli kuusi astetta pakkasta. Aloitin patikkalenkillä Pappilanlammelle ja keräsin  tavanomaiset lajipinnat. Myös räkättejä oli vielä liikkeellä ja punakylkirastaskin löytyi.

Kahvipaussin jälkeen lunta tuli lisää, mutta ei kun polkemaan!

Välillä lumisade taukosi. Kokemäenjoen tulva oli laskenut vaikka vettä olikin edelleen runsaasti. Vesilinnuista paikalla oli vain sinisorsia.

Ja taas tuli hiutaleita! Tilhet eivät lisälumesta piitanneet. Tässä on vain pieni osa n. 400 tilhen parvesta, joka ruokaili huoltoaseman pihlajissa.

Mutta missä taviokuurnat luuraavat? Niitä on nyt lennellyt viime aikoina siellä täällä - vaan ei siis kuitenkaan täällä. Marjoja olisi vielä tarjolla.

Krapiston metsästä löysin tiaisia. Kulkeminen pyörän kanssa oli hieman haasteellista. Paluumatkalla pellolla varis yritti anastaa isolepinkäisen saalistaman ruoan, mutta ei onnistunut. Ilahduin myös tuulihaukasta, joka saalisteli samoilla apajilla. Kun aivan läheltä lensi sitten vielä upea kanahaukka, pyöräni oli kellauttaa minutkin kumoon siinä tohinassa. 

Keskiaikaisen kirkon katolta bongasin naakkojen seasta uuden lajin: viirikukko!

Pinnoja oli kertynyt mukavasti 30 kun poikkesin vielä uudelleen jokirannassa. Siellä ei ollut mitään uutta. Mutta päätin ottaa vielä uuden kuvan aamuisista pihlajanmarjoista nyt kun ne näyttivät niin hehkuvan punaisilta auringonpaisteessa.

Mutta hei - siinähän se on: taviokuurna!!

Kun sitten löysin päivän päätteeksi punarinnan kotimetsiköstä, tuli päivän saaliiksi 32 lajia. Kelpo tulos, sama kuin viime vuonna. Ja voitin Eijan kahdella pinnalla :)

Mutta kaikkein parastahan tässä oli se, että ekopinnatavoitteeni tältä vuodelta, 170,  tuli täyteen! JIPPII!

Ohessa listaus havaitsemistani lajeista löytämisjärjestyksessä. Kaikki löytyivät siis  kolmen kilometrin säteellä kotoa. Pieni muistutus siitä, että luontoelämyksiä löytyy ihan vierestä, kun vain pitää kaikki aistit avoinna!

Mustarastas, varis, närhi, punatulkku, naakka, harakka, sinitiainen, keltasirkku, räkättirastas, viherpeippo, käpytikka, talitiainen, tilhi, käpylintu, pikkuvarpunen, punakylkirastas, sinisorsa, urpiainen, kesykyyhky, vihervarpunen, peippo, hippiäinen, kuusitiainen, varpunen, hömötiainen, töyhtötiainen, tuulihaukka, isolepinkäinen, laulujoutsen, kanahaukka, taviokuurna ja punarinta.

Paratiisissakin tulvii

Aamu valkeni ihanan kirkkaana ja kuulaana, ja koko päiväksi oli ennustettu hyvää retkisäätä. Vielä kun määränpäänä oli Paratiisi, niin mikäs sen hienompi tapa aloittaa uusi viikko kuin pyöräreissu!

Harjavallan voimalaitoksen kuohut antoivat jo ymmärtää, että vesi saattaisi nuolla Paratiisinlehdon aamukuuraista luontopolkua. Kohina oli melkoinen! Joku huimapää käveli kuvassa näkyvää kourua pitkin, varmaan erillisluvalla, sillä kieltotaulu kehotti pysymään poissa.

 

Ensimmäisenä polulla vastaan tuli tämä pupu...

.... ja sitten joku liemuryömijäpeto.

 

Kumisaappaat olivat tarpeen. Tässä on polku, ei lampi.

Toivottavasti nämä veneet on hyvin kiinnitetty!

Polulla oli rauhallista. Koulujen lomaviikko oli sentään pistänyt joitakin reippailemaan raittiiseen ulkoilmaan.

Tilhiä oli pihlajanmarja-aterialla sankoin joukoin, samoin rastaita. Eilen havaittuja taviokuurnia ei näkynyt. Kotiin palattuani luin lintuhavaintojärjestelmä-Tiirasta, että valkoselkätikka oli ollut paikalla juuri lähtöni jälkeen. Olin siis oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan!

Pinnat paukkuu!

Eilen oli Porin Enäjärvellä ollut uiveloita - siis sinne! Uivelo on yksi lempilinnuistani, on sillä niin sointuva nimikin. Sen löytäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Ei ollut nytkään. Enäjärvellä uiskenteli kaikenlaisia muita räpyläjalkaisia, mutta uivelot olivat nousseet siivilleen. Ohessa you-tubesta uivelotanssia. Eivätkös olekin kauniita lintuja?

Poikkesin takaisintulomatkalla Etelärannassa, jonne olikin pidempi soratiematka päätieltä kuin muistin. Ja tie oli aika pehmeä sateen jäljiltä...
 

Ylös luontolavalle oli esteetön pääsy  - samoin alas, sillä joku ilmeisesti tunteitaan purkanut voimanpesä oli avannut näkymää merelle.

Kivellä istuvan merimetson lisäksi sain kuin sainkin ihailla uiveloita, toisin ne olivat kaikki naaraspuvussa eli noita videon ruskeatukkaisia.  Lisäksi näin yksinäisen allin - niitten käsivarressa roikkuvien lisäksi... :)  Joten ekopinnamäärä on nyt enää varpuspöllöä vaille 170! Ja kilometrejä tuli poljetuksi 52 kpl - mikä kyllä alkaa olla maksimi meikäläiselle yhdelle päivälle. Viimeinen puuttuva pinna löytyy toivottavasti lähempää.

Pöllöilyä

Tämän vuoden ekopinnatavoitteestani (lintulajit, jotka on havaittu ekologisesti omaa energiaa käyttäen, esim. kävellen tai polkupyörällä) puuttuu vielä kutkuttavat neljä lajia. Ahkeralla etsimisellä ja polkemisella ne saattaisi vielä saada ennen joulua. Ulvilan Kullaalla on oleillut muutamia päiviä samassa paikassa hiiripöllö, joten se voisi olla löydettävissä suhteellisen helposti. Tai sitten ei.

Matkaa yhteen suuntaan tulee runsaat 16 km. Ihan sopiva etäisyys, mutta sääennuste ei taaskaan povaa suotuisaa keliä. Sadetta ja tuulta riittäisi. No, onhan minulla jo hyviksi koetut sadevarusteet, paitsi vedenpitävä päähine, joka on vasta tilattu.  Perillä on kuitenkin  kahvila, johon voisi mennä kuivattelemaan ja odottelemaan, jos vettä tulee aivan kaatamalla. Ja jos - tai kun - lintua ei näy.

Lähdin polkemaan reippaasti kohti Kullaata, pettymykseen varautuneena - lintu kun osaa lentää ja muuttaa paikkaa aika nopeasti!  Oli vielä pouta, ja taivas vähän rakoili, ei näyttänyt sateiselta. Meno maistui oikein mukavalta.

Olin päässyt vajaat kaksi kilometriä eli polkenut ylämäen alun Ulvilan vesitornille, kun satuin vilkaisemaan metsikön reunan takana olevalle pellolle. Joku möykky oli langalla, sähköpylvään hattu luultavasti. Oli niin hämärääkin vielä, kello oli pari minuuttia valle yhdeksän aamulla. Pysähdyin kuitenkin ja nostin kiikarit silmilleni. Pöllö!

Menin lähemmäs. Hiiripöllö!! Mitä?! Senhän piti olla Kullaalla! Olin varautunut polkemaan sen takia yli 30 km - ja nytkö pääsen neljällä? Miten voi olla iloisesti yllättynyt - ja samalla pettynyt?!? Tähänkö nyt tämän päivän ulkoilu jää? Todennäköisyyslaskennan mukaan ei nimittäin kannata tähän vuodenaikaan toivoa enää toista uutta pinnalajia samalle retkelle.

Kuvasin pöllöä, tämän lähemmäksi en päässyt ennen kuin hiirenpurija lensi sivummalle. Otoksesta kuitenkin näkyy, että lajinmääritys on oikea.

Koska sade ei vieläkään ollut alkanut, ja tuuli pysyi aisoissa metsän keskellä kulkevalla tiellä, ulkoilutin itseäni ennestään tutkimattomalla maaperällä. En löytänyt muuta kuin hiljaisuutta ja metsäntuoksua, mutta nehän ovat aina ihania!

Käännyin sitten Nakkilan suuntaan, ja poljin maalaismaisemassa ja metsätietä Ulvilan Ravanin kautta kotiin. Lupiini on sitkeä sissi: pukkaa kukkaa vielä lokakuun puolessa välissä!

Enpä malttanut taaskaan olla ottamatta kuvaa pihlajanmarjoista - kotipihan puut kun tyhjenivät eilen satapäisen rastasparven toimesta!

Kun pääsin kotiin, alkoi sataa ihan reippaasti. Kerrankin näin päin! Pinnamääräni on nyt siis 167, joten ulkoilua on tiedossa jatkossakin. :)

EuroBirdwatch 6.-7.10. Tulvaa ja tipuja, osa 2

Eilinen vilu on karkoitettu, joten uutta retkeä putkeen! Sääennuste ei ollut kovin lupaava, mutta onpa nyt hyvä tilaisuus testata sadevarustusta.

Polkaisin sitten yltiöoptimistisesti kiertäen Porin metsän kautta Ulvilan Vainiolaan, kun ajattelin löytäväni Isostamäestä pöllön! Ainoa pöllö koko mäellä taisin olla minä itse, sillä alkumatkan västäräkkien ja laulavien kottaraisten jälkeen en löytänyt mitään erityisempää. Paitsi Ilmailuopiston, jonka sijainti on minulle ollut tähän asti hämärän peitossa. Taas kerran tuli huomatuksi, että ihan lähelläkin on tuiki tuntemattomia teitä - ja niin mukaviakin vielä. Luulenpa, että pyöräilen tätä metsä- maaseutureittiä useamminkin!

Takaisin Vainiolaan päästyäni olinkin sitten testannut varusteitani jo tovin. Lähes koko ajan satoi, eikä poutaista taukoa juuri ollut.  Maisemat näyttivät tälläkin puolella lintupeltoja aika vetisiltä.

 Eilinen 400 siivekkään lokkilössi oli edelleen paikalla. Linnut lentelivät paikasta toiseen, ja niiden saaminen samaan kuvaan oli toivotonta. Laskin myös 230 sinisorsaa, joiden joukossa uiskenteli kuutisenkymmentä haapanaa ja jokunen tavi. Tunnelma oli kuin keväällä ikään!

Kanadanhanhet olivat aivan tien vieressä. Ne eivät juuri ihmistä pelkää, jos malttaa olla rauhallisesti ja välttää nopeita liikkeitä. Kauempana oli myös metsä- ja merihanhia. Yksinäinen haarapääsky näytti hieman orvolta viilettäessään kohti etelää. Niittykirvisellä ja kiuruilla oli vaikeuksia löytää sopivaa laskeutumispaikkaa, kun joka paikassa oli vettä!

Kotimatkalla en malttanut olla pysähtymättä Kokemäenjoelle. Vesi oli värjäytynyt aivan ruskeaksi.

Kotona totesin, että vaatteeni kestivät märkää hyvin. Sadeviitta suojaa mukavasti, mutta goretex-housujen lahkeet olivat hieman kostuneet, kun kenkien päältä oli imeytynyt sisävuoriin vettä. Ainoa vakavampi puute on edelleenkin silmälasinpyyhkijät. Paperinenäliinan kaivaminen märin hanskoin milloin mistäkin taskusta tuntuu niiiiiin vaivalloiselta. On se kumma, että rillinkuivaimia ei kukaan  vielä ole keksinyt!

EuroBirdwatch 6.-7.10. Tulvaa ja tipuja, osa 1

Kansainväliset lintutarkkailupäivät pidetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Bidlife Suomen mukaan viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 80 000 ihmistä 37 maassa eri puolilla Eurooppaa ja Keski-Aasiaa. Lintuja havaittiin lähes viisi miljoonaa yksilöä - eniten lintuja havaittiin Suomessa.

Siksipä minäkin lähdin aikaisin liikkeelle, heti kun valo alkoi kirkastaa maisemaa. Taivas olikin poikkeuksellisesti pilvetön perjantain rankkasateiden jälkeen. Jopa kuu näkyi.

Kävelin ensin katsastamassa Pappilanlammen tienoon. Vettä oli sinnekin kertynyt runsaanpuoleisesti, ja puro huuhteli lepänvarsia niin kovalla lorinalla, että aamumehut rakossa luulivat olevansa valmiit poisviskattaviksi...

Lintuja oli jonkin verran liikkeellä. Mukavin yllätys oli rantakaislikosta noussut taivaanvuohi. Rastaita parveili myös, ja niitten seurassa aamupalaa nauttivat mm. järri- ja tavalliset peipot.

Auringonpaisteessa palasin kotiin aamukahville, ja koska sää suosi, pakkasin pyöräni staijauskuntoon ja poljin Hakanpään-Vainiolan peltoaukeille.
Matkalla aavistelin, että paikalla saattaa olla sänkipeltojen sijaan tulvajärviä, ainakin Kokemäenjoen laitureista päätellen. Edellisenä päivänä kun oli satanut ennätysmäärä vettä: normaalisti koko lokakuun sademäärä valui maahan yhdellä kertaa!

 

Ja tosiaan: tulvaa riitti! Alla olevassa kuvassa ei ole Hakanpäänjärvi vaan pelto.

Näillä potuilla ei paljon juhlita!

Pääsin vesiesteistä huolimatta tarkkailupaikalleni, ja kahden tunnin aktiivisen katselun ja kuuntelun ansiosta löysin ihan kivasti lintuja. Kanadanhanhia (alla) ruokaili pellolla, samoin meri- ja metsähanhia. Piekana, sinisuohaukat, tuulihaukat, merikotka ja varpushaukka näyttäytyivät myös. Rastaita oli monen sadan parvi, samoin lokkeja. Vielä oli kivitaskukin maisemissa!

Jos eilen satoi ihan riittävästi, niin tänään kiusasi luihin ja ytimiin pureutuva tuuli!  Lisähanskoja ja villapaitaa piti vetää ylle, mutta varpaat palelivat villasukista huolimatta.  Taitaa olla taas sellainen päivä, että sisäinen vilu ei lähde ennen kuin illalla saunassa!

 

Tarkenin kuitenkin pysähtyä paluumatkalla ihailemaan tämän vuoden pihlajasatoa.  Kyllä nyt riittää evästä etelän-matkaajille.  Tervetuloa tilhet - ja vielä enemmän -  taviokuurnat!